keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Kevättä odotellessa

Niin se on vain pakkasia pidellyt kohta kuukauden.Nyt on talvilinnuilla totiset ajat.Kyllä huomaa omalla ruokintapaikallakin että katoa on käynyt.Muutaman urpiaisen olen löytänyt kuoliaana,on hyvin todennäköistä,että paleltuivat.Nyt kannattaa pitää ruokintapaikat siisteinä,sillä siellä voi esim.salmonella levitä ja sitä kautta tuhota lintuja.Omalla ruokintapaikalla on koko talven ollut ongelmana varpushaukka ja varpuspöllö.Ei päivää että ei saalistusta.Näyttää että saalistajat tulevat aina vain rohkeammiksi.Muutama päivä sitten varpushaukka koppasi närhen ja jäi aivan ruokintapaikan viereen maahan syömään. Oli vielä niin rohkea,että antoi ottaa kuvia aivan vierestä.Muuten retkeily on jäänyt melko vähälle pakkasten takia. Pari pöllöretkeä on tehty laihoin tuloksin,helmipöllö ja huuhkaja "saaliina".Kovat pakkaset näyttävät hidastavan pöllöjenkin aktiivisuutta.Viime sunnuntaina kävimme Sievistä yrittämässä pikkutikkaa honoin tuloksi;tikka ei näyttäytynyt.Kyllä Saarenpään Marjutilla oli hyvä ja linturikas ruokintapaikka.Sievistä palatessa ajoimme metsäautoteitä pitkin pois ,jotta näkyisikö mitään.Voi sanoa että matkailu avartaa sillä eiköhän erään männyn latvassa istunut "ukkometso" Sieltä se tuijotti meitä ja antoi kuvata aivan vierestä. Sain siitä uuden vuodarin.Vuodareita on nyt helmikuussa kertynyt tosi niukasti,mutta eiköhän se vilkastu kun kevät koittaa.Muuten olemme nyt täällä Nivalassa aloittaneet vuoden alusta seuraamaan kuukausittain mitä lajeja esiintyy täällä.Otamme viiden vuoden aikajakson( 2007-2011 välisen ajan). Tiirasta poimimme edelleliset neljä vuotta ja kuluvan kuukauden havainnot lisätään aikaisempaan.Tämä antaa mielekkyyttä harrastukselle ja samalla kartoittaa kuukausittain vakio lajit ja harvinaisuudet.Tässä työssä Tiira on hyvä työkalu kun sitä haluaa käyttää monipuolisesti.Kuukausittain laitamme Nivalan lintuharrastajien sivuille lajit.Sieltä voi käydä katsomassa mitä Nivalassa kulloinkin on nähty.
Toinen asia jota olen pohtinut on,että mitenkä saataisiin tätä Kply.n toimintaa laajennettua ja elävöitettyä.Kokonaisuutenahan tämä meidän alue on todellä rikasta lintualuetta;on merenrantaa,järviseutua,sisämaan metsäaluetta,linturikkaita savikoloja,Hituran allas jne.Monella yhdistyksellä ei ole näin rikasta luontoa ja siitä huolimatta toiminta on monipuolista ja vireää.Meillähän on ollut monet vuodet harrastus keskittynyt rannikolle ja sitä kautta toiminta sinne. Nyt kun harrastus on aktiivisesti levinnyt tänne sisämaahankin päin on edellytykset toiminnan monipuolistamiseen ja laajentamiseen.Nyt on saatu iso askel eteenpäin kun Österbergin Jukka on valittu Kply.n hallituksen varajäseneksi Näin saadaan linkki sisämaasta päätöksen tekoon.Se ei ollut muuten helppoa saada Jukka suostumaan pestiin,mutta kun aikamme puhuimme ja suostuttelimme niin Jukka lupautui tehtävään.Minusta kaikkein paras tapa on kun retkeilemme eri alueilla ja näin opimme tuntemaan sen lajikirjon mikä kullakin alueella on.Samalla opimme tuntemaan toisia harrastajia ja heidän kauttaan saamme uutta tietoa eri alueista Nyt vain odottelemme ilmojen lauhtumista ja sitten uudella innolla luontoon!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Keskitalven mietteitä

Niin se päivä on jo hitusen pidentynyt ja ollaan menossa kevättä kohden.Talitiaiset virittelevät laulua ja muutenkin luonto antaa merkkejä heräämisestä.Tästä hetkestä kun ajatellaan kuukausi eteenpäin niin luonnossa on jo toinen ääni.
Tammikuun tapahtumat ovat takanapäin Pihabongaus on saavuttanut suuren suosion.Tätä kautta nähdään miten eri lajit ovat kehittyneet,toiset lajit taantuu ja toiset jatkavat enenemistään.Varpusen kohdalla näyttää taantuminen jatkuvan ja pikkuvarpunen jatkaa voimistumistaan Varpusen taantumisesta oli taannoin radiossa hyvä ohjelma, jossa tutkija selvitti syitä varpusen taantumiseen.Hänen arvio oli että varpuskannat saattavat laskea todella pieniksi, johtuen varpusen elinympäristön suurista muutoksista.Pihabongauksen alustavien tuloksien mukaan viherpeippo olisi taas alkanut muutaman heikomman vuoden jälkeen runsastumaan Kannan rajuun pudotukseen oli syynä muutama vuosi sitten viherpeipoissa esiintynyt jokin virus.Viherpeippojen runsatumisen huomaa jo omalla ruokintapaikalla.
Omalta kohdalta pihabongaus meni vähän "penkinalle"kun edellisenä päivänä varpuspöllö teki saalistusta ruokintapaikalla ja linnut kaikkosi totaalisesti metsänkätköön.Pihapiiristä sain kumminkin 8 lajia kirjattua ja lintuja oli todella vähän.Ei kappale-ja lajimäärät ole tärkeimmät vaan oppia seuraamaan lintuja ja niiden käyttäytymistä.Tästä voi alkaa pian kiinnostus lintujen seuraamista kohtaan.
Tammikuussa oli vielä Kply:n alueella perinteinen tammikisa Kisan tarkoitushan on tammikuun aikana havannoida mahdollisimman monta lajia Kply:n alueelta.Nytkin oli pakkastalvi joten lajimäärä jäi alhaiseksi. Muuten kisa oli tiukka ja osallistujien määrä aikaisempaan verrattuna hienoisessa nousussa.Kisa on mukava aloitus uudelle vuodelle,muutenhan keskitalven aika on hiljaista bongausaikaa.Kisa tuo piristystä ja mielenkiintoa harrastukseen.
Olemme Meriläisen Timon kans jatkaneet pööllöretkien tekemistä.Nyt jo huomaa miten pöllöt aloittelevat huhuilemista.Niilläkin alkaa olla kevättä rinnassa.Helmipöllö jo puputtelee paikoin todella ahkerasti ja säännöllisesti.Huuhkajasta meillä on vasta enshavainnot.Ääntely on ollut vielä melko sattumanvaraista ja epäsäännöllistä.Voidaan sanoa että huuhkaja vasta miettiin kevään merkitystä.Sarvipöllöstä meillä ei ole vielä varmoja havaintoja,jotakin sinnepäin viittaavaa on kuultu.Tästä kun laitetaan pariviikkoa eteenpäin niin kyllä pöllörintamallakin on toinen meininki.
Nyt jäämme odottelemaan kevään tuloa ja muistamme myös huoltaa linnunpöntöt asukkaita varten kuntoon.