keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Mietteitä

On ollut erikoinen syksy ja alkutalvi. Sadetta ja lämmintä on riittänyt. Sääennusteet näyttävät ilmojen jatkuvan edelleen leutoina ja kosteina. Voi olla edessä leuto talvi. Keväällä sen sitten näkee, turha mennä ennustelemaan mitään.

Linturintamalla on nyt hiljaista. Viimeiset laulujoutsenet ovat muuttamassa etelään. Lämpimien ilmojen ansiosta vielä näkee suurehkoja joutsenparvia muuttomatkalla. Erkkisjärvikin on hiljentynyt. Viimeiset neljä laulujoutsenta lätivät sunnuntaina 27.11.
Koskikaroja ei ole vielä näkynyt Erkkisjärvellä eikä Raudaskylän muuntoaseman koskessa. Nämä paikat ovat lähes varmat koskikarojen talvehtimispaikkoja. Ehkä kunnon talven puuttuminen ei ole saanut niitä muuttamaan tänne.

Ruokintapaikalla käy melkoinen hyörinä. Tiaiset, varpuset, viherpeipot ja närhet käyvät ahkerasti ruokinnalla. Olen mielenkiinnolla seurannut kahta järripeippoa ja peippoa jotka edelleen viihtyvät ruokinnalla, josko ne yrittäisivät talvehtia täällä. Ikävintä on kun varpushaukka on löytänyt ruokintapaikan ja käy päivittäin saalistamassa. Tälle ei voi mitään, se on luonnon omaa kiertokulkua.

Syksyllä aloittanut lintukerho on lähtenyt hyvin aktiivisesti käyntiin. Olemme kokoontuneet parinviikon välein. Aloitimme toiminnan Nivalan lintuharrastajien nimellä, mutta kun kerholaisia on muistakin kunnista niin päädyimme nimen muutokseen. Pitkän pohdinnan jälkeen kerhon nimeksi tuli Lintukerho Larus. Alla olevista kuvista voi päätellä miten kerhon nimeä pohdittiin tosissaan
Syksyn kohokohta oli kun Toni Uusimäki piti meille esitelmän petolinnuista. Esitelmä oli mielenkiintoinen ja opettavainen. Saimme runsaasti tietoa pedoista ja pointteja niiden tunnistamiseen. Esitelmän päätteeksi kahvipöydässä keskustelimme pitkään illan aiheesta ja näin saimme vielä tarkentaa tietoja. On ollut todella mielenkiintoista viettää kerhoiltoja mukavan porukan seurassa ja keskustella harrastuksesta. Saa vaihtaa kokemuksia ja mielipiteitä!

tiistai 1. marraskuuta 2011

Elämää ruokintapaikalla

Nyt on jo aika aloittaa lintujen talviruokinta. Itse aloitin lokakuun alkupuolella ruokinnan. Heti alkoi vilkas lentely lintulaudan ympärillä. Mistä se tieto kulkee lintujen keskuudessa, missä on ruokintapaikka, saa ihmetellä. Ensimmäisenä talitiaiset löysivät paikan ja heti niiden jälkeen muut tiaiset
Samoin harakat ja närhet ovat ensimmäisten joukossa ruokintapaikalla. Käpytikat tuovat tietynlaista piristystä käynneillään. Varpuset ovat myös ahkeria käviöitä, samoin viherpeipot. Oman piristyksen tuovat myös pari peippoa ja järripeippoa, jotka ovat vielä käyneet ruokinnalla.
Paljon on keskusteltu siitä mitä linnuille antaa. Minusta on turha lähteä kovin kalliisiin vaihtoehtoihin, sillä talven aikana melkoinen määrä menee ravintoa linnuille. Käytän oma tekoista sekoitusta, auringonkukkaa, kauroja, vähän vehnää ja jos kaupasta saa niin lisään hirssiä joskus. Pähkinä olisi kyllä hyväksi, mutta niin arvokasta.

Joka vuosi useammat lintulajit jäävät tänne talvehtimaan. Ilman meidän apua ne eivät selviä talven yli. On hyvin tärkeää että perustamme ruokintapaikkoja ja huolehdimme niistä koko talven. Pienellä vaivalla saamme paljon iloa, kun seuraamme lintujen touhuilua pihapiirissä!