keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulu

Nyt on aika hiljentyä joulun viettoon! Haluan toivottaa kaikille blogin seuraajille Hyvää ja Rauhallista Joulua! Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa, järven aalto jäätynyt talvipakkasessa, varpunen pienoinen syönyt kesäeinehen, järven aalto jäätynyt talvipakkasessa! Hyvää ja Rauhallista Joulua! Merry Christmas!

perjantai 11. joulukuuta 2015

Lintukerho Laruksen syksy

Niin se vuosi alkaa kallistua kohden loppua. On aika vilkaista lintukerho Laruksen syksyn toimintaan ja mitä olemme tehneet. Olemme kokoontuneet neljä kertaa ja kerholaisia on ollut noin viisitoista. Ensimmäisessä kerhossa suunnittelimme tulevaa kautta. Siinä kerhossa päätimme esittää Kplyn hallitukselle kiinnostuksemme järjestää yhdistyksen syyskokous täällä Nivalassa. Saimme myöntävän vastauksen ja kokous järjestettiinkin marraskuussa.
Kokous oli yksimielinen ja positiivisesti tulevaisuuteen katsova. Juhani Hannila toimi puheenjohtajan. Osallistujia oli runsaasti yhdistyksen toimialueelta.
Marraskuussa Pauli - Pekka Österberg piti meille illan aiheesta suohaukat. Ilta oli todella antoisa ja opettavainen.
Kerholaiset kuuntelivat tarkkaavaisesti esitelmää ja mieleen jäi monia uusia tunnistuspointteja.
Illan päätteeksi testasimme mitä olimme oppineet. Kyllä uusia pointteja tunnistamiseen oli tullut.
Joulukuun kerhoillan vietimme jouluisissa tunnelmissa. Oli soittoa, laulua ja tietokilpailukysymyksiä. Tarjolla oli kahvia, glögiä, suolaista purtavaa kuin myös makeaa suuhun pantavaa. Oli mukava keskustella menneestä retkeilyvuodesta ja suunnitella tulevaa retkeilyvuotta.
Ensi vuoden aloitamme Loppiaisrallilla ja koko tammikuun kestävällä tammikisalla! Näin uusi vuosi alkaa toiminnan merkeissä!