Varangin valtaajat osa 4 Maailmanloppu

Vaikka päivä oli jo pitkällä kun palasimme lintusaarelta niin retki jatkui kohti tuntematonta, kohti maailmanloppua. Määränpäänä oli Hamningbergin autio kalastajakylä. 1960 luvulla kylä oli autioitunut väestön muutettua pois kalasataman sulkeuduttua. Annoimme paikalle nimen maailmanloppu, koska tie sinne oli kapea ja maiset karut, lähes kuumaiset. Samoin asutus loppui matkanvarrelta kokonaan. Linnuston kannalta toivomuksena oli löytää muutama uusi laji.

Tunturikihuja oli mukavasti matkan varrella.

Ihmetellä täytyi miten näin karuissa olosuhteissa pienet kukat menestyivät ja kukkivat kauniisti. Nämä kauniit ja niin hentoiset kukat saivat karun lintumiehen mielen ja sydämen heltymään täysin. Kukat piti ikuistaa aivan lähietäisyydeltä ja toivottaa niille sitkeyttä taistelussa kylmiä pohjantuulia vastaan!

Mutta matka jatkui ja luonne täytyi karaista taas vastaamaan pohjolan karuja olosuhteita vastaavaksi.

Maisemat muuttuivat aina vain karummaksi. Kaikki kasvillisuus loppui lähes kokonaan, oli vain kiveä ja soraa. Toisaalta tällainen maisema oli kaunista ja erikoista.

Kun tuntui kaikki elollinen jo loppuneen, niin yllätyksenä tienvierellä muutama poro käyskenteli etsien jotain syötävää. Jonkin elollisen, vaikka poron kohtaaminen saa yllättävästi aikaan lämpimiä ajatuksia ja mielenvirkeyttä.

Saavuttuamme Hamningbergiin tienvierellä oli opaste jossa kerrottiin kylän kohtalosta ja sen vaiheista. Ristimme kyltin maailmanlopun kyltiksi.

Ja itse maailmanloppu. Se on tässä!

Kuten kuvasta näkee niin tie päättyy tähän ja edessä on vain vettä! Pidimme tässä kahvitauon ja ihmettelimme sitä karuutta missä joitakin vuosikymmeniä sitten ihmiset olivat eläneet ja hankkineet toimeentulon itselle ja perheelleen! Hatun noston arvoinen teko! Lähdimme paluumatkalle moninaisten ajatusten saattelemana. Tienvieressä oli erikoinen liikennemerkki. Pian huomasimme liikennemerkin tarpeellisuuden.

Pian liikennemerkin jälkeen tienreunalle ilmestyi lampaita. Eläimet olivat pelottomia ja rauhallisia.

Näkyihän siellä maailmanlopunmatkalla lintujakin. Oli pulmusia, korppeja, merikotkia, maakotkia, kihuja, eri lokkilajeja jne. Tässä muutamia kuvia linnuista. Korppeja oli runsaasti.

Merikotkia oli paljon. Nämä kuvat on otettu kaukaa , joten kuvan laatu ei ole hyvä.

Maakotka istui rauhassa ...

kunnes leveäpyrstökihu tuli häiritsemään sitä...

aikansa kihun härnäilyä seurattuaan kotka ponnisti lentoon.

Kihu ei vain antanut kotkalle rauhaa.

Vaikka ilta oli pitkälle kulunut, niin vielä kävimme Ekkeröyn kajavakalliolla. Täällä olisi ollut paljon kohteita, mutta yö alkoi saavuttaa retkeilijät. Tämä kohde ehkä tulevaisuudessa tsekataan paremmin. Oli siellä kajava poikineen! Myös kajavilla on tunteet. Helliä hetkiä oli mukava seurata. Nyt päivällä oli todella mittaa, jotenka suuntasimme kohti lämpöistä ateriaa ja pehmoista petiä!

Varangin valtaajat osa 3 Lintuparatiisi

Vihdoin koitti se päivä jolloin päästäisiin lintuharrastajan paratiisiin. Pe 17.6 aamusella lähdimme Vadsöstä ajelemaan kohti Vardöta retkikohteena Hornöyan lintusaari. Monet ajatukset ja tuntemukset risteilivät mielessä. Lintuharrastajan yksi unelmista oli toteutumassa. Tunne oli epätodellinen. Olin paljon lukenut ja kuullut kerrottavan Hornöyan saaresta ja siellä olevista linnuista.

Päästäksemme satamaan josta oli venekuljetus Hornöyan saarelle jouduimme ajamaan merenalaista tunnelia 3km. Tuntui erikoiselta ajatella tunnelissa, että yläpuolellamme oli meri. Satamassa odotteli useita lintuharrastajia kuljetusta saarelle.

Opastusvideon venematkasta ja lintusaaresta katseltuamme tuli meidän vuoro siirtyä saarelle.

Ensi reaktio saarelle tultuamme oli kaaoksen omainen epätodellisuus. Ympärillä kova kirkuna, kanalan haju ja jatkuva lintujen lentely aivan läheltä. Tilanteen hallintaan saamiseksi pysähdyimme sivummalle tutkimaan lintukirjaa ja selvittämään lajeja ja niiden tuntomerkkejä. Pian tilanne tuntui kotoiselta ja mahtavalta. Aloimme tutustua ja tunnistamaan lajeja. Karimetsoja oli paljon pesillä aivan lähietäisyydellä.

Pikkukajavia liikkui rantakivillä runsaasti, samoin kaliolla pikkukajavat pesivät runsaslukuisina.

Seuraavaksi alkoi lokkilajien tunnistaminen. Oli merilokkia, selkälokkia, isolokkia, harmaalokkia jne. Toisaalta oli helppoa lähietäisyydeltä perehtyä eri lokkilajien tuntomerkkeihin, kuten jalkojen väriin, linnun kokoon, linnun höyhenpeitteen värisävyihin, jopa silmien väriin jne. Nyt voi sanoa tietävänsä jotain lokkien tunnistamisesta.

Osalla lokeista oli jo poikaset.

En laita tähän blogiin jokaisesta lajista kuvia, tästä blogista tulisi tuolloin todella pitkä. Samoin karsin myös muita yleisimpiä lajeja pois. Seuraavaksi tutustuimme kiisloihin ja ruokkeihin. Kiisloja oli kahta lajia, pohjankiislaa ja etelänkiislaa. Ruokkejakin oli kahta eri lajia, ruokki ja pikkuruokki. Pikkuruokista en saanut kunnon kuvaa etäisyydestä johtuen. Useasti tuli tilanne jolloin huomasi valokuvauskaluston puutteellisuuden, kameran runko hyvä mutta objektiivit puutteellisia! Tässä kuvaa ruokeista.

Kuvia etelänkiisloista.

Kirviset tarjosivat todella yllätyksiä! Niittykirvinen, luotokirvinen ja lapinkirvinen. Sain näistä myös kuvia, lapinkirvisestä kuva ei ole hyvä etäisyydestä johtuen, mutta en malta olla laittamatta kuvaa tähän.

Myös västäräkit olivat liikkeellä.

Myös petolinnut olivat esillä. Piekana hautoi kallionkielekkeellä. Paistit eivät olleet kaukana.

Ehkä tämän retken etsityin lintu oli lunni. On se komea ja erikoinen lintu. Niitä saattoi seurata vaikka kuinka pitkään. Pesinnät myös niillä oli menossa.

Liikkuminen saarella oli rajoitettua. Polut oli merkittyjä ja niiltä ei saanut poiketa. Jyrkimmissä kohdissa oli myös köydet joista sai tukea ylös noustessa. Lintuharrastajia saarella oli paljon. Oli henkilöitä jotka seurasivat vain määrättyjä lajeja.

Reitti kiemurteli saaren toiselle puolelle jossa linnusto oli vähäisempää. Polku nousi vanhalle majakalle joka nykyisin oli majoitus käytössä. Maisemat sitä vastoin olivat komean jylhät.

Päivän retki jatkui tämän jälkeen toisille mielenkiintoisille lintupaikoille, mutta niistä toisella kertaa!