keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Karhuyö

10.7.2017 ajelimme kohden Suomussalmea ja Martinselkosen eräkeskusta. Edessä oli yö karhujen katselukojussa. Uusi kokemus ja mielenkiintoinen yö edessä. Sää oli helteinen ja lähes tyyni. Ajatukset olivat moninaiset saavuttuamme perille Martinselkosen eräkeskukseen. Aluksi meille kerrottiin mitä siirtyminen katselukojulle piti sisällään, ensiksi autolla 10km ja sitten 1.7km patikointia. Oppaan ohjeita ja neuvoja tuli noudattaa täysin. Ruokailun jälkeen siirryimme autolla lähelle kojuja, loppumatka patikoitiin. Perille päästyämme ensimmäiset karhut näkyivät maastossa.
Ihmetellen sitä katseli mesikämmentä, oli ne suuria ja voimakkaan näköisiä. Aikaisemmin en ollut nähnyt karhua luonnossa jotenka ne tekivät heti suuren ja kunnioittavan vaikutuksen.
Ensi hämmennyksen jälkeen sitä huomasi katsoa minkälainen tämä katselukoju oikeastaan oli. Etuseinässä oli koko pituudelta katseluikkuna ja sen alla kuvaus aukko. Jokaisella katselijalla oli hyvä tuoli ja tarpeeksi tilaa ympärillä. Toisella puolella kojua sijaitsivat kerrossängyt.
Päältäpäin nämä kojut näyttivät kevyesti tehdyiltä. Sitä ajatteli, miten ne kestäisivät karhujen rynnistyksen.
Tuntui epätodelliselta nähdä niin monta karhua yhtä aikaa, nimittäin 21 karhua pyöri edessä olevalla alueella. Olihan se näky!
Alueella oli myös lintuja, haarahaukka lenteli ahkerasti etsien ravintoa samoin merikotkia pyöri lähettyvillä. Lokkeja oli neljää eri lajia, oli kalalokkeja, naurulokkeja, harmaalokkeja ja selkälokkeja.
Alkuilta oli hyvin aktiivinen karhuilla. Liikkuivat ahkerasti ja pienet karhun pennut telmivät monella lailla. Hellesää näytti vaikuttavan karhuihin jonkin verran. Välillä ne istahtivat puunruokoa vasten tai makoilivat maassa. Tuollainen paksu turkki päällä on todella kuuma. Erästä karhua oli mukava seurata sen levähtäessä puunrunkoa vasten. Monet olivat ilmeet ja liikkeet.
Illan viiletessä pennutkin villiintyivät leikkimään. Välistä ne karauttivat ylös puuhun tai painivat keskenään. On nopeita ja notkeita, ei uskoisi.
Tämä kuvauskoju sijaitsi aivan Venäjän rajan tuntumassa. Rajalle oli matkaa 1km ja rajavyöhykkeelle 100m. Suurin osa näistä karhuista tuli rajan takaa. Meille kerrottiin näiden karhujen myös talvehtivan rajan takana. Tällä katselu ja kuvauspaikalla ei käytetty haaskaa karhujen houkuttamiseksi paikalle, vaan ainoastaan jäädytettyjä kalan perkeitä. Läheinen järvi tarjosi myös ravintoa karhuille.
Mieliinpainuva kokemus ja opettavainen. Vahvistui se käsitys karhujen voimakkuudesta ja notkeudesta. Myös perhekeskeistä toimintaa, kyllä emot huolehtivat pennuista. Karhuhan on ilta ja yö aktiivinen eläin. Kahden jälkeen yöllä ne poistuvat alueelta. Aamusta muutamia karhuja kävi näyttäytymässä, muuten alkoi olla hiljaista. Tämän kokemuksen voisi ottaa uusiksi, niin erikoinen oli viettää yö karhuja katsellessa.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Paluu

Monet oli mietteet aamulla 9.6.2017. Edessä oli lähtö kohti Suomea ja Nivalaa. Hieno viikko takana linturikkaissa ja jylhissä pohjoisen maisemissa. Aika oli kulkenut siivillä! Monet kokemukset pyörivät mielessä, päällimmäisenä ajatuksena taas paluu takaisin tänne! Eipä arvannut lähdön hetkellä mitä vielä edessäpäin. Kotimatka tarjosi monia elämyksiä joita vieläkin sulatellaan!
Heti alkumatkasta maisemat olivat mykistyttäviä. Oli jylhiä tuntureita, mahtavia laaksoja ja jyrkkiä nousuja! Laitan tähän alkuun muutamia kuvia alkumatkan maisemista. Ehkä niistä saa käsityksen luonnon monimuotoisuudesta täällä karussa pohjolassa.
Mitä korkeammalle ajoimme, sää muuttui usvaiseksi ja kylmemmäksi. Lumi peitti tunturit lähes kokonaan, oli talviset näkymät!
Ei ainuttakaan elollista olentoa näkynyt pitkään aikaan, kunnes muutama poro ilmestyi tienvarrelle syömään.
Mitä korkeammalle nousimme putosi lämpötila lähelle nollaa. Jännitti miten käy, meneekö pakkaselle tienpinta ja samalla jäähän. Meillä oli kesärenkaat. Näillä teillä liikkuminen jäisellä tienpinnalla on vaikeaa jopa vaarallista. Onneksi lämpötila pysytteli nollassa.
Yllätys koettiin tunturikihujen ilmestyessä eteemme. Varmaankin pariskunta joka etsiskeli pesäpaikkaa. Olivat sen verran kaukana, niistä sai huonolaatuisia kuvia.
Tunturikihuja kuvatessa tien toiselle puolen lennähti kapustarinta. Pienellä pälvipaikalla se yritti etsiä ruokaa.
Yllätykset jatkuivat. Edessäpäin oli jotain ihmeellistä, tienvierellä kiiruna pariskunta käyskenteli kaikessa rauhassa. Koiraasta ei saatu hyvää kuvaa mutta naaras poseerasi koko komeudellaan.
Tämän jälkeen matka jatkui maisemia ihaillen. Linnut olivat tosi vähissä.
Huomasimme lähellä tietä hienon kosken. Kävelimme kosken partaalle ja mikä näky.
Monen tuhannen vuoden saatossa koski oli syöpynyt kallioon muodostaen nyt syvän kanjonin. Suurella pauhulla vesi syöksyi alas muodostaen vaahtopäitä korkeuksiin. Luonto on ihmeellinen! Kosken partaalla lokit viettivät aurinkoista kesäpäivää.
Myös tilhet asustivat vaivaiskoivujen oksistossa.
Kohta koitti paluu Suomen puolelle. Kotoiset linnut olivat vastassa. Myös maasto ja luonto olivat tutunoloisia. Kyllä siinä oma hohto oli saapua kotikamaralle!
Kuoveja liikuskeli tienvarrella. Suokukkoja parveili muutama kymmen läheisen lammen lähellä.
Alkuillasta saavuimme Saariselälle jossa yövyimme. Nyt alkoi matkan rasitukset tuntua. Oli jotenkin nuutunut olo ja ajatukset harhailivat menneessä. Illan vietimme nuotiolla nauttien retkeilijän iltapalan, makkaraa ja keksejä!
Leppoisassa ympäristössä oli mukava kerrata mennyttä retkeä ja suunnitella vähän uutta.
Tämän blogisarjan voi päättää toteamalla, kaikki hyvä päättyy aikanaan! Viimeinen kuva on edellä olevan kämpän seinältä, ehkä todellinen tarina!