keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Helmikuu ja pakkaset

Helmikuu on ollut pakkaskuukausi. Lämpötila on laskenut ajoittain lähelle 30 pakkasastetta. Tuuli on lisännyt pakkasen purevuutta. Lumisateet ovat jääneet vähiin. Ulkona on saanut retkeillä kauniissa ja kirpeässä säässä! Talvinen maisema on ollut kauneimmillaan.
Monille kesälajeille jotka ovat jääneet tänne talvehtimaan sää on koetellut niitä ankarasti. Nyt vielä tilanne näyttäisi niiden osalta hyvältä. Kyllä lintujen pakkasen sietokyky on korkea!
On seurattu mielenkiinnolla miten Ylivieskassa Raudaskylällä laulujoutsen selviää näistä pakkasista. Kokoajan sula kohta joessa pienenee. Lintu on hyvässä kunnossa ja erittäin terhakka.
Harvoin näillä korkeuksilla laulujoutsen talvehtii. Ruokatilanne näyttäisi olevan hyvä, koska lintu on hyvä kuntoinen. Vettä on joessa senverran vähän että pohjasta on helppoa etsiä ravintoa.
Valkoselkätikkoja on esiintynyt useampia yksilöitä samoin hiiripöllöillä on ollut pienehköä vaellusta. Näistä olen aikaisemmin kirjoittanut tähän blogiin.
Ruokintapaikalla on ollut normaalia vilskettä. Pakkasilla ravintoa on kulunut runsaasti. Välillä linnut ovat oleskellet läheisillä oksilla. Kyllä siinä on höyhenet olleet pörhöllään!
Urpiaisia lentelee pienissä parvissa käyden välillä ruokintapaikalla. Syksyllä jäi paljon puimatonta viljaa pelloille. Nämä alueet kerää urpiaisia runsaasti.
Syksyllä perustettu metsäruokintapaikka on ollut menestys! Runsaimmat lajit ovat hömötiaiset ja töyhtötiaiset. Puukiipijä käy myös ruokinnalla samoin käpytikat. Kulttuuritiaiset kuten tali-ja sinitiaiset ovat vähemmistönä. Kevään edetessä on mielenkiintoista nähdä mitä lajeja siellä vielä käykään.
Pakkasilla ruokintapaikka vaatii kaksikertaa viikossa huoltokäynnin. Tällöin lisätään automaattiin auringonkukansiemeniä ja talipalloja. Talitangot eivät tee oikein kauppaansa.
Myös läskin palasia kuluu melkoisesti. On erittäin haluttua energiaruokaa!
Nyt vain odotellaan pakkasten lauhtumista ja pöllöretkien alkamista!

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Luontokuvanäyttely

Lauantaina 3.2.2018 oli Nivalassa Tillarigallerian tiloissa Meidän Luonto-luontokuvanäyttelyn 2018 avajaiset. Näyttely on Suomenselän luontokuvaajien järjestämä ja järjestelyissä on ollut mukana Nivalan kaupunki. Näyttely on koonnut Suomen huippu luontokuvaajat yhteen. Näyttely on avoinna 7.3.2018 asti.
Näyttelyyn osallistuvat luontokuvaajat Markus Varesvuo, Jorma Manninen, Irma Varrio, Kirsi MacKenzie, Ari-Matti Nikula, Petri Puurunen, Liisa Hautamäki, Veijo Toivoniemi ja Jyrki Liikanen. Näyttely koostuu pääasiallisesti lintu-ja maisemakuvista.
Näyttely on samalla myyntinäyttely. Kuvat on hinnoiteltu. Myytävänä on myös joidenkin kuvaajien kirjoja. Nämäkin kirjat ovat huippu tuotteita. Esillä on n100 kuvaa.
Kuvista löytyy varmasti jokaiselle ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Niin upeita kuvia on esillä.
Tässä blogissa olevat kuvat ovat näytteilleasettajien kuvaajien kuvia. Näistä kuvista saa pienen tuntuman näyttelyn laatuun. Sopii vain ihmetellä sitä taitoa millä kuvat on otettu. Näyttely on tutustumisen arvoinen!