lauantai 26. huhtikuuta 2014

Huhtikuun huminoita

On aika miettiä mitä huhtikuu on tähän mennessä tarjonnut. On ollut lämmintä, tuulista ja suhteellisen poutaista. Lumet ovat sulaneet melkein kaikki pois, ainoastaan varjopaikoissa on vähän lunta jäljellä. Odottelemme sään lämpenemistä pysyvästi ja näin kevään tulo pääsisi todella vauhtiin. Kaikki aikanaan. ensimmäiset leskenlehdet kukkivat, samoin krookukset.
Huhtikuun aikana mielenkiintoista on ollut seurata teerien soidinmenoja. Aikaisin aamusella on mielenkiintoista seurata soidinpaikoilla teerien kosiomenoja. Välistä ukkoteerillä höyhenet pölähtelevät yhteenottojen seurauksena. Kyllä soidinmenoissa teeriltä tietoisuus muusta on kokonaan kadonnut.
Mikään ei ole niin rauhoittavaa, kuin aamuretki suolle. Aamuinen suo on täynnä mitä ihmeellisempiä tapahtumia ja ääniä. Mielenkiintoisin tuttavuus oli sepelrastas. Pääsiäisenä sain soiton, että mustarastaan näköinen lintu on pihamaalla, ei kuitenkaan mustarastas, koska sillä on valkeaa kaulassa. Heti arvelin linnun olevan sepelrastaan. Tämä olisi minulle elis, jotenka välittömästi katsomaan lintua! Mitä löytyi, todellakin sepelrastas. Pihamaalla ne käyskentelivät rauhallisena. Niitä oli kaksin kappalein.
Niin linnusta tuli minulle elis, elikkä näin linnun ensimmäistä kertaa!
Pääsiäinen toi muutakin mukavaa. Ruokintapaikka tarjosi parastaan. Nyt vasta urpiainen suvaitsi ensikertaa näyttäytyä. Tänä talvena urpiaisia on ollut todella niukalti.
Samoin rautiainen on käynyt ruokintapaikalla. Toivottavasti pesii läheisessä metsässä. Mustarastaat ja peipot laulavat komeasti pihapiirissä, tuoden näin jo kesän mieliin. Kokoajan linnunlaulu lisääntyy luoden iloisen tunnelman luontoon.
Seuraavassa blogissa kirjoittelen lintujen kevätmuutosta tarkemmin ja jos myös kuvia saisi otettua linnuista ja keväisestä luonnosta!

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Lintukuvia viime talvelta

Ajattelin näin kuvien välityksellä luoda katsauksen viime talveen. Aloitetaan kurkimuutolla
Ruokintapaikalta närhi
Hiiripöllö asusteli pitkään Kuoppasillalla
Joutsenet odottivat muuttoa Erkkisjärvellä
Harmaapäätikka oli eksynyt erään talon autotalliin
Pikku-uikku Haapajärvellä. En saanut siitä kuvaa, oli niin kaukana.
Talvi oli ihmeellinen! Tammikuussa meri oli avoinna ja joutsenet uiskentelivat kaikessa rauhassa.
Pikkutikka viihtyi ruokintapaikalla Sievissä.
Varpushaukka saalisti ruokintapaikalla
Myös sinitiainen tykkää talista.
Viirupöllö oli aloittanut pesinnän.
Vihervarpuset saapuivat ruokintapaikalle.
Mustarastas
Punatulkku
Tulihan se peippokin
Järripeippokin kävi ruokailemassa
Olipa pikkuvarpusia järrien kanssa
Eikös vain käpytikkakin osannut ruokintapaikalle.
Ja kaiken kruunasi orava

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Retki Kalajoelle

Sepon ja Jorman kanssa teimme retken Kalajoelle tarkoituksena seurata mahdollista hanhimuuttoa. Ilma oli tuulinen ja pakkasta muutama aste. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tuuli oli todella navakka, hiekka pölisi pelloilla kuin lumi. Näkyvyys välillä muuttui pölyn takia huonoksi Saavuttuamme Pitkäsenkylän pelloille tilanne näytti rauhalliselta. Pelloilla lepäili n 600 metsähanhea aivan rauhallisena. Samoin kurjet ja laulujoutsenet ottivat aamun rauhallisesti.
Aamun aikana muutti reilut 100 hanhea (harmaahanhilaji), jonkin verran kurkia ja laulujoutsenia. Petolinnuista saimme havaituksi merikotkan, sinisuohaukan, tuulihaukan ja hiirihaukan. Muutamia pulmusia kierteli alueella. Myös lapinsirkkuja kierteli pulmusten kanssa. Kuten aikaisemmin mainitsin, niin tuuli oli navakkaa, joten mukavampaa oli havainnoida selkä vasten tuulta.
Paras hetki oli vielä edessäpäin, nimittäin kävimme paluumatkalla Sepon kanssa viirupöllön pesällä. Seppo on laittanut metsiin viirupöllöille useampia pönttöjä, jotka ovat ahkerassa käytössä.
En ollut aikaisemmin käynyt viirupöllön pesällä, kokemus oli mahtava. Uneliaasti viirupöllö seuraili meitä. Antoi ottaa kuvia pöntöstä. Pitkään seurattuamme pöllöä, se vihdoin lähti lentoon. Toivottavasti pesintä onnistuu ja poikaset saavat rauhassa varttua aikuisiksi. Käymme vielä seuraamassa viirupöllön elämää ja sen touhuja poikasten kanssa.
Käynti tällä pesällä kruunasi koko retken!

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kerhot talvella 2014

Jos talvi 2014 oli poikkeuksellinen, niin samoin oli lintukerho Laruksenkin toiminta. Alkutalvi meni kokonaisuudessaan pohtiessa liittymistä Pplyhyn. Asiat olivat mutkikkaita, niitä täytyi käsitellä monissa kerhoilloissa.
Haluttiin, että kaikkien kerholaisten mielipiteet tulisivat huomioitua. Ei aina ollut helppoa keskustella vaikeista asioista. Mutta jos asioihin ei puututa, niin ne eivät etene saatikka muutu parempaan suuntaan. Monissa asioissa me Laruslaiset koemme olevamme paitsiossa, samoin toimintamme ei ole saanut sitä tukea mitä sille olisi kuulunut niin rahallisesti kuin materiaalin suhteen. Toivottavasti asia saa joskus positiivisen päätöksen!
Tilanteesta neuvottelimme Kplyn kanssa täällä Nivalassa. Neuvottelu oli asiallinen ja sujui leppoisasti.
Muistettavaa on, että tässä asiat nähdään eri valossa, henkilöt eivät ns
"riitele" keskenään! Toimintakulttuuri on vain erilainen. Päästiin vihdoin myös normaaliin kerhotoimintaan. Laitoimme omat nettisivut wwww.lintukerholarus.fi Hannu työsti sivut ja opetti meille sivujen käytön. Nyt voimme toimia omien sivujen kautta niin toiminnan ilmoittamisen kuin havaintojen ja kuvien tallentamisen suhteen!
Pitkään meillä oli haaveena saada Huhtalan Kauko esitelmöimään pöllöjen ja petolintujen käyttämästä ravinnosta. Oli todella huippu esitelmä! Aika loppui kesken!
Esitelmää kuunneltiin tarkkaavaisesti. Jokainen esitetty kuva ja sana painui kuulijoiden mieliin!
Kuvien avulla saimme hyvän käsityksen pöllöjen ja petolintujen pesimäpaikoista. Tässä on turha yrittää referoida esitelmää, jokaisen täytyy se kuunnella henkilökohtaisesti. Tässä pari kuvaa Kaukon esitelmästä.
Vielä kerran Kaukolle suuret kiitokset mahtavasta illasta!
Nivalassa toimii myös kansalaisopiston puitteissa lintupiiri. Kävin kertomassa piiriläisille retkitoiminnasta ja Birdlifesta viime talvena. Piirissä opettajana toimii Juhani Pitkänen.
Vieraillessani piirissä, eräs oppilas oli tuonut nähtäväksi todellisen tappoaseen, teeren jonka selkään oli asennettu terävät piikit. Kun petolintu syöksyy teeren kimppuun niin tällöin se jää piikkien puhkomaksi. Jos ei kuole heti niin kitumalla menehtyy. Todella julmaa ja laitonta!
Tämän piirin kautta saamme uusia harrastajia. Nytkin piirissä on käynyt lähes 20 tulevaa lintuharrastajaa.
Nyt vain odottelemme alkavan kevään ja kesän linturetkiä!