perjantai 19. heinäkuuta 2013
Kesä
Niin se kesä on edennyt jo syksyä kohti. Hehkein kesäaika alkaa olla jo lopuillaan ja luonto on valmistautumassa täyteliäimpään loistoonsa. Lintujen laulu on hiljentynyt huomattavasti. Poikaset alkavat olla jo siivillään harjoitellen lentotaitoja. Pesinnät onnistuivat kaikilla lajeilla kohtalaisen hyvin. Kesä on ollut lämmin ja osaltaan kostea, jolloin hyönteisiä ja muutakin ravintoa on ollut hyvin lintujen saatavilla.
Yölaulajien osalta kesä on ollut suorastaan hyvä. Satakieliä, viitakerttusia ja ruisrääkkiä on ollut runsaasti. Yölaulajat aloittivat laulunsa jo toukokuun puolella. Oli mielenkiintoista kulkea retkillä, kun oli jo lähtiessä varmaa lintujen kuulemisesta. Varsinaiset harvinaisuudet jäivät kuitenkin tältä kesältä kuulematta. Esim. viiriäisiä ja rytikerttusia oli todella vähän. Mutta mikä sen antoisempaa, kuin retkeillä Suomen suviyössä ja nauttia sen rauhasta ja hämystä!
Peltoalueilla on mukava seurata kuovien ja töyhtöhyyppien liikkeitä poikasten kanssa. Useasti ajattelee miten huolehtivaisia linnut ovat poikasistaan. Siinä näkee aidosti miten emojen suojeluvaisto toimii.
Myös hyönteissyöjät saalistavat poikasilleen ruokaa ahkerasti. Nyt kun on ollut kosteaa ja lämmintä, niin hyönteisiä on runsaasti. On mukavaa seurata miten linnut tuijailevat ilmassa ja pian nappaavat hyönteisen viedäkseen sen ravinnoksi poikasille.
Myös pöntöissä pesinnät onnistuivat hyvin. Kirjosiepoilla ja tiaisilla poikueet ovat ollet suurehkoja.
Vesilinnuilla pesinnät onnistuivat hyvin. Ainoastaan haukoilla pesinnöistä ei ole tietoa juuri lainkaan. Muutama tuulihaukan pesintä on löytynyt, muös suopöllöillä pesintöjä on vähänlaisesti.
Parastaikaa on kahlaajien syysmuutto alkamassa. Vanhat aikuiset kahlaajat aloittelevat muuttoa. Suosirreistä on jo Kalajoelta Seppo laskenut hyvän päivämuutto määrän. Näin kesä vääjäämättömästi etenee kohti syksyä ja syysmuuttoa. Vielä on aika retkeillä ja samalla ihastella luonnon kaunetta. Siellä mieli lepää ja "akut" latautuu!
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Toukokuun tapahtumia
Kevät tai ilmojen puolesta jo kesä on jatkunut todella lämpimänä ja poutaisena. Nyt on mitä parhain keli retkeillä luonnossa, on mukava seurata luonnon heräämistä ja uuden kasvun esiintuloa! Tähänkö lisätään vielä runsas linnunlaulu, niin kaikki on mitä parhaimmillaan.
Linturetket ovat antaneet tänä keväänä paljon uutta ja yllätyksellistä. Parasta oli tundrakurppelo Siikajoella! Jukan kanssa käytiin lintu katsomassa. Lähtö meillä viivästyi aivan iltaan, kun lintu oli hetken kadoksissa. Päivityksen tultua lähdimme heti. Olihan se jännittävää ajaa sinne. Kokoajan mielessä, että onkohan lintu vielä paikalla. Olihan se paikalla ja todella hyvin näkösällä. Harrastajia oli myös paikalla runsaasti. Ei saatu lintua kuvattua, sillä se oli aika kaukana rannnasta. Ennen puoltayötä nousi sumu, joka esti näkyvyyden. Rantamaisema oli suoperäistä metsää. Tässä kuva usvaisesta metsästä.
Todella antoisa reissu!
Toinen erikoisuus oli runsaat suokukkoparvet, jotka pysähtyivät muutolla Nivalan pelloille. Parhaassa parvessa yli 2000 suokukkoa. Se on pysähdyttävä näky. Sänkipelto aivan kuhisi niistä. Välillä ne pyrähtivät lentoon laskeutuen taas pellolle.
Erkkisjärvellä oli myös yli 1000 suokukonparvi. Joka ruohosaareke oli täynnä suokukkoja.
Yölaulajat saapuivat yllättävän aikaisin. Nyt satakielet, viitakerttuset, pensassirkkalinnut ja ruisrääkät ovat ahkerasti äänessä. On mahtavaa kuulla yhtäaikaa satakieltä ja pensassirkkalintua aivan vierestä! Muutenkin yölaulajaretket ovat antoisia, on rauhallista, laskeva aurinko ja sitä seuraava kesäyön hämy! Tähänkö lisätään nouseva täysikuu, niin mitä vielä!
Nyt ahkerasti yölaulajaretkille. Näyttää tulevan hyvä kesä yölaulajien suhteen.
Retkioppaana olen vetänyt muutamia retkiä. Työ on antoisaa, saa olla tekemisissä erilaisten ja eri ikäisten ihmisten kanssa. On mukava kertoa lintuharrastuksesta ja opastaa tuntemaan eri lintuja! Näistä retkeläisistä muutamat ovat todella kiinnostuneita linnuista ja lintuharrastuksesta. Näin niitä saadaan uusia aktiivisia harrastajia. Monilla aikuisilla nuoruusajan harrastus alkaa uudelleen kiehtoa. Myös nuorissa on kiinnostusta lintuja kohtaan.
Useasti olen miettinyt miten nykyajan hektiselle ihmiselle olisi rauhoittavaa päästä luontoon ja sen rauhaan. Siellä mieli lepäisi ja arjen kiireet unohtuisivat. Ei tarvitsisi maksaa suuria summia päästäkseen irti hetkeksi kiihtyvästä oravanpyörästä. Tähän todella sopii hyvin sananparsi "Onni yksillä kesä kaikilla" Tälläisissä maisemissa kun saa seisahtua niin "avot"!
Ps Ohjelmassa on jotain häikkää, ei tee kappalejakoa, vähän sekavaa luettavaa.
tiistai 7. toukokuuta 2013
Hietakurki
Aamulla ajelimme Sepon kanssa Kalajoelle tarkoituksena seurailla merenrannan linnustoa. Aamu oli lämmin ja melko tyyni. Olosuhteet olisivat olleet hyvät kahlaaja-ja kuikkamuutolle. Merellä oli kumminkin sumua ja aamun edetessä ilman väreily lisääntyi huonontaen näkyvyyttä. Muuttoa ei tapahtunut juuri lainkaan. Joitakin oieniä kuikka-ja merimetsoparvia muutti. Kävin tänä keväänä ensimmäistä kertaa rannikolla, jotenka vuodareita alkoi kertyä heti. Ensimmäisenä vuodarina kaulushaikara. On se aina yhtä jykevää kuunnella sen bassoa! Pari tuntia rannalla oltuamme kävelimme autolle tarkoituksena siirtyä toiseen paikkaan. Autolle päästyämme Sepon kännykkä piippasi viestin merkiksi. Totesin leikillään, että mihinkähän nyt tuli häly ja mihin lähtö. Sepon lukiessa viestiä huomasin ilmeestä että nyt on jotain tärkeää ja yllättävää. Seppo sai sanottua, että nyt Pyhäjoelle, siellä on hietakurki. Niin taipaleelle. Seppo selvitteli ajo-ohjeita paikalle, kun hälyssä ei ollut niitä, oli vain havaintopaikka. Viimein selvisi, että paikka oli Sepolle tuttu, joten Seppo antoi jo muille ajo-ohjeita. Voin sanoa, että havaintopaikalle saavuimme pian, vaikka ajaessa tuntui aika matelevan. Perillä huomasimme olevamme ensimmäiset bongarit. Lintu oli kaikessa rauhassa muun kurkiparven kanssa syömässä puimatta jääneellä ohrapellolla. Siitä se hoitui vaivattomasti ja oli aikaa seurata lintua. Linnun löysi Toni Eskelin.
Pian alkoi paikalle saapua muita bongareita. Läksimme Sepon kanssa merkkaamaan risteystä mistä käännyttiin havaintopaikaalle. Pian bongareita oli paikalla mm Kokkolasta, Oulusta ja Nivalasta. Kurkiparvi nousi lentoon. Pelkäsimme sen lähtevän jatkamaan muuttoa, mutta parvi hajaantui. Osa palasi takaisin pellolle näiden mukana myös hietakurki. Näin vielä useat harrastajat näkivät linnun.
Hietakurki on todella harvinainen vieras Suomessa ja koko Euroopassa. Suomessa se nähtiin ekakerran syyskuussa 2011 ja nyt toisen kerran. Kyllä tämä päivä on ollut mykistävä! Tänään harrastus on näyttänyt uskomattomat puolensa. Ei koskaan tiedä aamulla retkelle lähtiessä, mitä päivä tuo tullessaan. Ei arvannut hietakurjen löytäjäkään, Toni Eskelin, retkelle lähtiessään mitä päivä tuo tullessaan.
Päivä oli uskomaton!
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Tornien taisto 2013

keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Kylmä kevät
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Kply:n kevätkokous
27.3.2013 pidettiin Kply:n sääntömääräinen kevätkokous Nivalassa. Kokous vietettiin lähes juhlatunnelmissa, olihan yhdistys valittu vuoden lintuyhdistykseksi Suomessa! Valintaan vaikutti toiminnan voimakas kasvu, jäsenmäärän lisääntyminen ja monivuotisen hankkeen, lintupaikkaoppaan, valmistuminen. Kply on jäsenmäärältään ja pinta-alaltaan Suomen pienimpiä yhdistyksiä. Toiminta on kasvanut voimakkaasti koko alueella. On perustettu lintukerhoja, Kokkolaan lintukerho Viklo ja Nivalaan lintukerho Larus. Samoin yhdistystä on johdettu mallikkaasti painottaen alueen yhtenäisyyttä ja toiminnan sosiaalisuutta.Tästä kiitokset yhdistyksen hallitukselle ja toimihenkilöille!
Ja kokousasioihin. Kokoukselle puheenjohtajaksi valittiin Johan Hassel, sihteeriksi Mika Kumpulainen ja pöytäkirjantarkastajiksi Hannu Haikara ja Reijo Jussilainen. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Sihteeri esitteli vuoden 2012 toimintakertomuksen. Oli miellyttävää kuunnella kertomusta, mistä ilmeni toiminnan todellinen kasvu. Tyytyväisinä toimintakertomus hyväksyttiin.
Taloudenhoitaja esitteli tilinpäätöksen vuodelta 2012 ja tilintarkastajien lausunnon. Tilinpäätös hyväksytiin ja vastuuvapaus tilivelvollisille myönnettiin. Todettiin yhdistyksen rahatilanteen olevan hyvä ja taloutta on hoidettu hyvin.
Ilmoitus asioissa puheenjohtaja kertoi MAALI-hankkeen tilanteesta Kply.n osalta. Todettiin vielä, että tornientaisto on 4.5 ja vuoden lintulaji on selkälokki.
Kokouksen jälkeen Suomen riistakeskuksen projektipäällikkö Arto Marjakangas esitteli metsähanhien suojeluprojektia.
Vilkasta keskustelua herätti metsähanhikantojen voimakas lasku. Kannan laskuun ei varsinaisesti ole yhtä syytä, vaan kannanlaskuun vaikuttaa monet osatekijät. Näihin tekijöihin tullaan paneutumaan syvällisesti. Konkrettisia toimenpiteitä on jo tekeillä metsähanhikantojen nostamiseksi. Yksi konkreettinen toimenpide on kansainvälisen projektin aloittaminen.
Kiitos Artolle todella mielenkiintoisesta esitelmästä!
lauantai 23. helmikuuta 2013
Hiljainen Helmikuu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)