tiistai 14. kesäkuuta 2011

Retkeilyä

Saimme viikon nauttia helteisistä kesäsäistä. Kylmän kevään jälkeen tuntui todella mahtavalta kokea tälläinen jakso. Nyt taas olemme palanneet normaaliin suomalaiseen kesäsäähän. Ennusteet näyttävät tämän säärintaman jatkuvan ainakin pariviikkoa. Sää on ollut myös erittäin tuulista.

Lämminjakso toi tänne myös yölaulajat, joiden tulo on ollut myöhässä parisen viikkoa. Eräs kokenut lintuharrastaja tiesi kertoa myöhästymisen johtuvan talvehtimispaikoilla olleesta huonosta ravintotilanteesta. Linnut joutuivat näinollen keräämään muuttoravintoa normaalia kauemmin. Mutta nyt yölaulajat ovat saapuneet, ja olemme voineet taas ihastella niiden laulua.

Raudaskylällä sijaitsevat savimontut ovat todella aarre harrastajalle. Huomasimme Meriläisen Timon kanssa Tiirasta, että siellä on havaittu kaulushaikara. Niinpä suuntasimme sinne, ajatuksena tutkia paikka tarkemmin. Eikä huono retki. Illan aikana aluksi näimme aivan kuin näytillä olevan lapintiiran, joka oli pitkään kiven päällä. Samasta paikasta näimme pari tuulihaukkaa ja ruskosuohaukkaa, jotka lentelivät peltojen yllä. Tästä siirryimme etsimään kaulushaikaraa. Ei tarvinnut kauaa odotella, kun saimme ihastella sen mahtavaa ääntä. Siinä se puhalteli aivan vieressä. Sen musiikin tahdissa joimme makoisat kahvit.
Kävimme vielä tarkistamassa kolmannet montut. Siellä saimme seurata suopöllön saalistusyrityksiä. Pöllö yritti useammankin kerran saada saaliikseen sorsanpoikasia siinä kuitenkin onnistumatta. Kyllä emo osasi puolustaa poikasia tiitterästi. Harvoin pääsee näin likeltä seuraamaan moista näytelmää.

Tästä muutaman päivän perästä ajattelimme Pitkäsen Juhanin kanssa tehdä ensimmäisen yölalajaretken. Oli todella lämmin myähäisilta kun suuntasimme Haapaperälle. Tarkoitus oli ajaa penkkatietä Hituraan ja kuulostella mitä yölaulajia on äänessä. Reitin alkupäässä olevasta Iisakinmutkasta ajattelimme napata varman satakielen. Miten kävi? Ei kuulunut satakieltä, joka on ollut tässä kohden aina lähes varma löytö. Siinä ihmettelimme, että mihinkäs lintu on joutunut. Olimme jo menossa autoon, kun korviin otti erikoinen laulanta. Siinä kuunneltiin ja aprikoitiin ääntä, jonka lopulta varmistimme luhtakerttuseksi. Ajoimme penkkatien Hituraan asti välillä pysähdellen kuulostelemaan. Saimme kaksi satakieltä ja runsaasti ruokokerttusia "saaliiksi". Jokivarsihan on ruokokerttusten luvattua aluetta. Edellisenä kesänä laskimme parhaimmillaan n4,5km matkalta reilut 50 ruokokerttusta. Pelloilla oli runsaasti kuoveja ja töyhtöhyyppiä. Kuovinaaraathan alkavat kokoontua jo muuttoa varten parviksi. Ei tullut laskettua kuovien määrää, vaikka kuovi on vuodenlintu. Täällä se on runsaslukuinen, joten sen määriin ei aina kiinnitä huomiota.

Ajelimme Aittoperän kautta pois suunnitellen pitempää yölaulajaretkeä. Eiköhän se lähiaikoina toteudu, sillä nyt alkaa olla paras aika yölaulajia kuulla.