perjantai 22. joulukuuta 2017

Hyvää Joulua!

Niin vuosi 2017 alkaa olla lopuillaan! Lähestymme Joulua ja pian alkavaa vuotta 2018! Repe-Kuukkeli toivottaa kaikille Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä linturikasta vuotta 2018!

lauantai 16. joulukuuta 2017

Lintukerho Laruksen syksy

Lintukerho Laruksella on ollut vilkas ja toimellinen syksy ja alkutalvi. Kerho on kokoontunut n 2 viikon välein. Melkein joka kerhoilta on ollut jokin esitelmä tai teema. Kerholaisia on kerhoilloissa ollut runsaasti, keskimäärin n 20 iltaa kohden. Yksi mielenkiintoisimmista illoista oli kun saimme kuvien välityksellä perehtyä rengastajan toimintaan ja niihin haasteisiin jota rengastaja kohtaa maastossa.
Jouko Pikkarainen kertoi värikkäästi niistä kokemuksista joita hän koki kulkiessaan Juhani Latvalan mukana rengastusretkillä.
On siinä monet konstit pitänyt käyttää petolintujen hyökkäyksiä vastaan. Pyykkiämpäri oli suojellut parhaiten ja sen läpi oli nähnyt hyvin. Samoin pesälle kiipeäminen oksatonta puuta pitkin oli vaatinut runsaasti ketteryyttä.
Myös Jarno Rasmuksen pitämä ilta talvipukuisista vesilinnuista oli opettavainen. Monia hyviä tunnistamispointteja tuli esille. Kyllä talvipukuiset vesilinnut ovat oma lukunsa. Niin paljon talvipuku eroaa juhlapuvuista.
Kyllä kerholaiset seurasivat esitys tarkkaavaisesti. Syksy päättyi jouluiseen kerhoiltaan. Ohjelmaa oli monenlaista oli yhteislaulua, jouluisia runoja ja puhallinmusiikkia.
Illan kohokohta oli Anssi Hietaharjun multivisioesitys " Viimeinen metsä" Esitys ei jättänyt ketään kylmäksi, niin monitahoisesti vanhojen metsien häviäminen tuli konkreettisesti esille. On surullista miten arvokkaat ja monella muotoa erikoiset metsä häviävät ja niiden mukana menetetään monia lajeja niin linnuston kuin kasvien suhteenkin. Näitä aarteita ei saada takaisin!!!
Tämä esitys puhututti kerholaisia paljon. Esille nousi ne yksityiset vanhat metsät jotka on suojeltu. Nämä pienet alueet ovat aarteita.
Tarjoilu toimi mallikkaasti. Kerhon tytöt olivat loihtineet monet herkut tarjolle.
Ilta päättyi yhteislauluihin torvimusiikin säestyksellä.
Retkeily kuuluu myös Laruksen ohjelmaan. Syksyllä teimme retken Haapajärven lintupaikoille. Nyt odottelemme pöllöretkien alkua. Silloin jatkamme yhteisiä retkiä! Kerhoillat jatkuvat taas tammikuussa. Monenlaista toimintaa on taas odottamassa uusia kerhoiltoja!

maanantai 20. marraskuuta 2017

Marraskuun kuulumisia

Pian vuosi 2017 on loppuun käsitelty. Ollaan jo talven kynnyksellä. Luonto muuttuu pikkuhiljaa talviseksi. Viimeisiä syysmuuttajia vaeltaa kohti etelää pakoon meidän talvea. Täällä sisämaassa näkee vielä muutamia laulujoutsenia ja vesilintuja odottamassa muutolle lähtöä.
Olemme aloittaneet mielenkiintoisen projektin, nimittäin talviruokinnan lähellä sijaitsevaan suojelumetsään. Samalla olemme vieneet linnunpönttöjä ensikesää varten. Tälle suojelualueelle on tarkoitus viedä n 30 pönttöä, tiaisille, harmaasiepoille, puukiipijälle ja varpuspöllölle.
Mielenkiintoista seurata miten ensikesänä pöntöt saavat asukkaita.
Auringonkukka-automaattia on jouduttu parantelemaan siemenaukkojen suhteen. Siemenet eivät ole oikein valuneet, lintujen on ollut vaikea saada niitä automaatista. Reikiä isontamalla siemenien saanti on helpottunut huomattavasti. Linnut ovat löytäneet ruokinnan kiitettävästi. On ollut töyhtötiaista, sinitiaista, hömötiaista, talitiaista, närhijä, puukiipijää jne.
Lähistöllä oleilee paljon tikkoja. Odottelemme niitä ruokinnalle, jos vaikka pikkutikka ja harmaapäätikka löytäisivät ruokinnan. Nyt vain tiaisia käy ruokinnalla.
Mikään ei ole niin rauhoittavaa kuin retkeily talvisessa metsässä. Lumi luo mainioita taideteoksia. Pienet puut näyttävät patsailta lumen kerääntyessä niiden oksilla. Taipuneet koivunrungot muodostavat mahtavia kaaria. Tulee tunne että metsä on täynnä holvirakenteita.
Tilhet ovat pikkuhiljaa saapuneet nauttimaan runsaasta pihlajanmarjasadosta. Pihapiirissäkin niitä näkee ruokailemassa. Myös muutamia taviokuurnia näyttää lentelevän pihlajien ympärillä.
Syksystä alkaen on hiiripöllöillä ollut pienimuotoista vaellusta. Eripuolilta on tullut havaintoja hiiripöllöistä. Mielenkiintoista seurata miten suureksi vaellus muodostuu.
Nautitaan talvisesta luonnosta ja retkeillään!

lauantai 28. lokakuuta 2017

Joutsenbongaus 2017

Tänään 28.10.2017 suoritin joutsenlaskennan Nivalassa. Nyt viikonloppuna 28.10-29.10.2017 suoritetaan Birdlifen perinteinen joutsenbongaus. Tällä tapahtumalla kartoitetaan joutsenten määrää syysmuuton levähdysalueilla. Joutsenet ovat nyt kerääntyneet tankkaamaan muuttoa varten. Joutsenbongauksella selvitetään samalla levähdysalueet ja niillä olevat vaaratekijät.
Tällä kertaa sää ei suosinut laskentaa, satoi vettä ja räntää. Tuuli oli kohtalainen ja puuskittainen. Joutsenia oli kohtalaisesti. Silmiinpistävää oli tämän kesän poikasten vähäisyys! Keväthän oli erittäin kolea, jopa talvinen. Pesintöjen aloitus venyi pitkälle kevääseen. Monet joutsenet joko jättivät pesinnän väliin taikka pesintä epäonnistui.
Aikaisempaan verrattuna levähdysalueet olivat nyt erikohdissa. Monet aikaisemmat levähdysalueet olivat tyhjiä. Kaikkiaan joutsenia löytyi vajaa 800. Nivala on laaja alue, joten varmaankin kaikkia levähdysalueita en löytänyt. Ehkä koko Nivalan joutsenmäärä on jossain 1000 paikkeilla. Täällä on nyt joutsenten hyvä ruokailla sillä viimeisimmät puinnit suoritettiin tällä viikolla. Ruokaan on riittävästi. Jos pakkasten tulo viivästyy niin joutsenet viipyvät täällä pitkään.
On mielenkiintoista seurata näin laskennan avulla joutsenten määrä ja niiden liikkeitä. Tämä tuo vaihtelua normaaliin lintuharrastukseen!

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Syksyn satoa

Syksy on jo pitkälle kulumassa ja viimeiset muuttolinnut suuntaavat kohti etelää ja talvehtimisalueita. Osaltaan lintujen syysmuutto ajoittui pitkälle ajalle ja komeita muuttolukuja ei saatu. Varmaankin erikoisella kesällä oli vaikutusta lintujen liikehdintään. Kottaraisia kerääntyi runsaslukuisesti valmistelemaan muuttoa.
Paikoin tavattiin lähes tuhannen linnun parvia! Kerääntymisalueet olivat uusia. Perinteisillä alueilla ei tavattu kottaraisia juuri lainkaan.
Erikoisinta oli rastaitten siirtyminen metsäalueilla vaikka pihlajanmarjoja on paljon. Suuria pääskyjen kerääntymiä ei tavattu, ainoastaan parinsadan linnun parvi. Peippoja ja järripeippoja lentelee kohtalaisen suurissa parvissa. Kirviset muuttivat vaivihkaa ja samoin kahlaajat. Vesilinnuilla muutto on jakautunut pitemmälle ajalle. Pohjoisessa on vielä vesilintuja runsaasti. Ainoastaan haapanoita on muuttanut suuremmissa parvissa. Joutsenethan vielä oleilee kaikessa rauhassa odottaen talven tuloa.
Sää on ollut nyt syksyllä poikkeuksellisen sateinen ja tuulinen, myös sakeat sumupilvet ovat saattaneet seisoa koko päivän paikallaan. Ilma on ollut todella kostea. Sumuinen ilma on häirinnyt lintujen seurantaa voimakkaasti.
Yllä muutamia kuvia maaseudun rauhallisesta iltatunnelmasta. Tämän kaltaisia iltoja on ollut vähän. On saanut seurata illan hämärtymistä ja auringon painumista horisontin taa. Pian etäsellä taivaanrannalla kuun on kohonnut esille luoden hienon tunnelman.
Kurkimuutto ajoittui pitkälle ajalle. Nyt ei tullut yhtä päämuuttopäivää vaan muuttoa oli pitkällä ajalla.
Välillä muutto keskeytyi voimakkaan sateen takia, tällöin pelloille kerääntyi satamäärin kurkia odottamaan sateen loppumista.
Hanhilajeilla oli samankaltainen muutto kuin kurjilla. Muuttoa oli pitkällä ajalla. Valkoposkihanhet muuttavat parhaillaan. Niiden muutto on vähän myöhäisempää kuin muilla hanhilajeilla. Tosiaan syksy on ollut sumuinen ja sateinen. Nämä asiat ovat osaltaan vaikuttaneet lintujen muuttoon.
Läheiselle suojelualueelle perustimme talviruokintapaikan.
Tarkoituksena olisi saada tikkoja käymään ruokinnalla. Myös tiaisia liikkuu lähistöllä paljon.
Pöllönpöntöt tuli tarkistettua. Pöntöissä ilmeni korjaus tarvetta paljonkin.
Nyt jos ruokinnalla alkaa käydä lajikirjoa runsaasti niin täytyy ruokintaan lisätä auringonkukansiemenet.
Tästä yksityisestä luonnonsuojelualueesta on kehittymässä hyvä lintukohde!