perjantai 30. lokakuuta 2015

Kevät ja kesä 2015 kuvin

Ensimmäiset kevään merkit ilmassa, kun aurinko nousi yhä aikaisemmin ja päivä alkoi kajastaa. Samoin illalla valoisaa kesti pitempään. Sai ihastella komeita iltaruskoja.
Kuluva vuosi on otettu ekoretkeilyn merkeissä. Kulkuneuvona polkupyörä.
Kevään mielenkiintoisin laji täällä oli pähkinänakkeli. Nivalassa samanaikaisesti oli useampia pähkinänakkeleita.
Kevääseen kuuluu myös suuret pulmusparvet.
Mitä kevät olisi ilman aikaisia laulujoutsenia.
Saapui myös hanhet muuttomatkalle peltoaavoille.
Mitä peltoalueet olisivat ilman naakkoja
ja kuoveja.
Elämää ja vilskettä alkoi olla myös pihapiirissä. Oli punarintaa
punatulkkua
punavarpusta
vihervarpusta ja monia muita lajeja runsasti.
Niin saapuivat myös lokit kirkumaan järvelle
ja monet vesilinnut pesimäalueille. Näiden joukossa myös sikkiuikku.
Pöllöillä pesinnät onnistuivat kohtalaisesti. Niin lapinpöllöllä
kuin viirupöllölläkin.
Kivitaskuja pesi muutamia pareja.
Myös käpytikkoja esiintyi runsaasti.
Ensimmäinen tuulahdus syksystä, kun kurjet alkoivat kokoontua pelloille.
Tässä pieni tuulahdus kuvin viime kesästä. Kesä oli sateinen mutta mahtui kesään myös aurinkoa!

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Joutsenet levähdysalueilla

Tähän aikaa syksystä joutsenet kerääntyvä levähdysalueille valmistautuakseen muutolle. Peltoalueet ovat parhaimpia paikkoja joutsenten kokoontua parviksi. Täällä Nivalassa parhaimmilla paikoilla on yli 300 joutsenta.
Myös järvet ja pienet lammet keräävät joutsenia. Nämä lammet ja järvet ovat myös hyviä ruokapaikkoja. Joutsenet viipyvät näillä paikoilla aina niiden jäätymiseen saakka.
Peltoalueet ovat hyviä levähdysalueita myös siksi, kun niistä on vilja puitu pois, aina sinne jää jyviä ja tähkiä joita on helppo poimia maasta. Sitä mukaa kun peltoja aurataan joutsenet siirtyvät toisille pelloille. Viimeisimpänä ne kerääntyvä vesialueille josta vesien jäädyttyä ne lähtevät muutolle.
Lauhat syksyt ovat viivästyttäneet joutsenten muuttoa aina joulukuulle asti. Viimeisimmät joutsenet ovat lähteneet vuoden vaihtumisen jälkeen. Nyt seuraamme miten tänä syksynä käy!

maanantai 12. lokakuuta 2015

Sitä sun tätä

Otsikko kertokoon tämän blogikirjoituksen sisällön. Kokosin tähän niitä erikoisuuksia mitä tässä on eteen tullut. Ensimmäisenä mieleen nousi valkoposkihanhet. Niitä on ollut täällä ennätyksellisen paljon. Suurin parvi n 2000 valkkaria. Nämä ovat pitäneet levähdysalueena Pidisjärven rantapeltoja. Joitakin satoja on saatu laskettua muuttavina. Jokohan niiden levinneisyys alkaa laajeta näille lakeuksille. Aika näyttää.
Pienempi parvi asusteli Erkkisjärven rantapelloilla muutamia päiviä. Muiden hanhien osalta syysmuutto on ollut hiljaista. Muutamia metsähanhi parvia mennyt tästä. Harmaahanhilajiksi merkitty parvia, kun ei ole voitu tunnistaa lajeja.
Toinen ajankohtainen asia on lintujen talviruokinnan aloittaminen. Nyt on syytä aloittaa talviruokinta. Linnut tarvitsevat lisä ravintoa ilmojen kylmetessä. Talipallot ja tangot auringonkukan siementen kanssa on hyvä ja halpa yhdistelmä ruokinnassa. Pähkinöitä voi myös lisätä ruokintaan, mutta pähkinät ovat aika hintavia. Kauran jyvillä saadaan keltasirkkuja ruokinnalle.
Jos aloittaa lintujen talviruokinnan, niin on suotavaa jatkaa sitä aina kevääseen asti. Kesken talvea lopetettu ruokinta voi koitua kohtalokkaaksi linnuille. Ruokinta voi olla ainoa lähialueella ja uuden löytäminen voi viedä liiaksi aikaa. Tässä vielä muutamia kuvia omalta ruokintapaikalta.
Mukavia hetkiä lintujen parissa!

lauantai 3. lokakuuta 2015

Erilainen retkipäivä

Keskiviikkona 30.10 ja torstaina 1.9 olin mukana koululaisille suunnatussa metsäpäivässä. Olin mukana Bridlifen retkioppaana kertomassa linnuista ja Birdlifen toiminnasta. Oppilaita kävi yhteensä 190.
Melkein kaikki esillä olevista linnuista ja muista eläimistä olivat täytettyjä. Näin niihin pääsi tutustumaan paremmin ja läheltä.
Oli antoisaa kertoa oppilaille linnuista ja lintuharrastuksesta. Selvästi näkyi oppilaista se kiinnostus ja mielenkiinto lintuja ja lintuharrastusta kohtaan. Samoin metsä muut eläimet kiinnostivat ja herättivät selvää kunnioitusta.
Kyllä riitti monenlaisia teräviä kysymyksiä. Kysymyksiä riitti niin lintujen muutosta kuin niiden elintavoista. Kyllä nuoria kiinnostaa luonto ja sen tapahtumat. Turhaan moititaan nuoria passiivisiksi ja etäisiksi vanhempia ihmisiä kohtaan. Minä voi kokemuksesta todeta tämän väitteen aivan perättömäksi, niin hienoja ja asiallisia nuoria sain tavata. Kiitos!