tiistai 14. joulukuuta 2010

Joulua odotellessa

Nyt eletään vuoden pimeintä aikaa.Lintumaailma on todella hiljainen.Talvilinnut ovat ruokinnalla ilonamme.Meillä on pikkuvarpusten määrä todella kasvanut roimasti.Laskin tänään ruokinnalta 18 pikkuvarpusta.Varpuset sitävastoin ovat vähentyneet paljon.Hömötiaisia on myös runsaasti, ei vain ole viitatiaista näkynyt, vaikka niistä näyttää havainnot lisääntyneen.Närhiä jäi ruokinnalle useampia ja tahtovat vallata koko paikan.Yksi närhi on raajarikko,toinen jalka on aivan hervoton.Muuten lintu on virkeä ja pääsee lentoon mutta ei voi istua oksalla yhden jalan varassa.On oleskellut ruokinnalla koko syksyn ja alkutalven.Käpytikkoja on käynyt talin kimpussa kaksin kappalein.Urpiaisia on jäänyt ruokinnalle runsaasti.
Mielenkiintoisin seurattava kuitenkin on punarinta.Lintu on ollut ruokinnalla jo marraskuusta lähtien.Mikä mielenkiintoisinta;lintu menee yöksi ja kovilla pakkasilla kuivaamorakennuksen sisälle ja oleilee sielä syöden kauran-ja vehnän jyviä ja piensiemeniä mitä on tippunut lattialle.On mahtava tarkkailla lintua kun näyttää aivan siltä, että se ois jollaintapaa kesyyntynyt, päästää aivan viereen.Toivottavasti selviää kovista pakkasista ja keväällä pääsee nauttimaan kesä riemuista.
Erkkisjärven rantapelloilla oleilee kaksi eri peltopyy parvea.Toinen pohjoispuolella ja toinen eteläpuolella järveä.Toivottavasti säästyvät talven yli ja näin saadaan kanta elpymään.Peltopyy kuuluu olennaisena osana nivalalaista peltomaisemaa.
Näin Joulun alla ja vuoden lopussa ajatukset palaavat väkisin kuluneeseen vuoteen.On todella mahtava vuosi takana,on monet retket ja eri tapahtumat rikastuttaneet tätä lintuharrastusta ja on saanut tutustua moniin harrastajiin.
Haluankin näin blogin välityksellä toivottaa kaikille lintuharrastajille HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Marraskuun ajatuksia

Niin se marraskuu on jo kulunut pitkälle Kohta eletään vuoden pimeintä aikaa. On ollut mielenkiintoinen aika lintuharrastuksessa.Kuun alussa Pitkäsen Juhani soitti, että hän on saanut erikoisen linnun kuvia sähköpostissa Torssosen Veijolta ja eikä ole oikein pystynyt määrittämään mikä laji on kyseessä.Tämä lintu käy ruokinnalla joka päivä ja on siis nähtävissä. Niin kävimme Juhanin kans katsomassa lintua ja todella näimme erikoisen tiaisen.Oli monia arvailuja mikä laji olisi kyseessä.Ajattelimme että mahdollisesti ois jokin risteytymä,mutta sopivaa risteytymää ei keksitty.Viimein laitoin linnusta kuvia Österbergin Jukalle ja hänkään ei heti osannut sanoa mikä lintu.Lopulta Lampilan Petri määritti linnun.Kyseessä on leukistinen hömötiainen!Linnulla on valkoinen pää ja valkoinen rinta.Tästä linnusta on kuvia Kply:n sivuilla linkistä Nivalan lintuharrastajat.
16.11.kävimme Juhanin kans Haapajärven Petäjäkalliolla katsomassa metsässä olevaa ruokintapaikkaa.Tämä ruokinta on todella sydänmaassa ja on tiaisten suosiossa.Laskimme ruokinnalta 27 hömötiaista,4 töyhtötiaista,8 talitiaista ja 10 sinitiaista.Lähellä olevien kelojen ansiosta käpytikkoja oli mukavasti,saatiin 5 käpytikkaa.Ajattelimme Juhanin kans seurata miten lintumäärät kehittyvät talven aikana.
Omalla ruokintapaikalla käy myös melkoinen vilske. Linnut ovat löytäneet paikan hyvästi,lajikirjo on mahtava:tali-,hömö-,sini-,töyhtö-ja kuusitiaisia käy runsaasti.Punatulkkuja on ollut parhaillaan 12kpl yhtäaikaa.Pikkuvarpusia,varpusia ja keltasirkkuja käy mukavasti.Uutuutena punarinta kävi myös ruokintapaikalla.
21.11.teimme Juhanin kans retken Ylivieskan jätekeskukseen.Olipa siellä harmaalokkeja paljon,arvioimme niitä olevan n.1500 Ylivieskan keskustasta bongasimme vielä 15 sinisorsaa.Yritimme vielä löytää koskikaroja,mutta turhaan.Erkkisjärven padolla koskikara on jo näyttäytynyt,talvehtii ehkä siinä.Nivalan keskustasta saimme 65 viherpeippoa Aivan hyvä retki näin hiljaisena aikana.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Kesää muistellessa

Näin harmaana syysiltana väkisinkin tulee viimekesä ja sen tuomat linturetket mieleen.Kesä oli kohdallani ensimmäinen todellinen bongauskesä .Jo alkukeväästä linturetket alkoivat kevätmuuttoa seuraamalla.Oli se mahtava soitella Pitkäsen Juhanille että mihin lähdetään ja Juhani aina valmiina lähtöön kuin partiopoika.Kyllä sitä monesti Juhanin kans paleltiin vesi ja räntäsateessa,mutta mahtavaa oli kun jokin harvinaisempi laji sattui kohdalle.Parhaita havaintoja oli toukokuussa kuovisirrit Hiturassa ja muutenkin sieltä löytyneet kahlaajat.Hitura on muuten parhaita kahlaajapaikkoja;se tarjosi aina joitakin yllätyksiä!
Viimein kevät vaihtui kesäksi ja alkoi yölalajien metsästys.Nyt ei Juhanin kans paleltu vaan haukoteltiin ja terästettiin kuuloa Ja öiden saldot olivat aina uusien haviksien löytämistä Paras reissu oli kesäkuun puolivälissä kun oli ajeltu jo aamupuolelle yötä ja väsytti kunnolla,mutta Juhani ehdotti vielä Raudaskylän monttuja.Eikö sinne.Oltiin jo pois lähdössä ajateltiin vielä kerran pysähtyä ja kuunnella ja mitä Juhani hihkaisi:kuuletko eikö siellä laulanut rytikerttunen.Todella rytikerttunen sielä lauloi aivan vieressä Kyllä unet katosi silmistä ja virkeys palasi Oli muuten keskipohjanmaan eka havainto!
Retket vain parani:Jukka Öterberg laittoi viestin että nyt pääsis Varkauteen ja sieltä Riistaveden ja Siilinjärven kautta Haapajärvelle takaisin Ja eikä muuta kun mukaan vaan Se retki oli kesän kohokohta.Varkaudessa mandariinisorsa ja Siilinjärvellä lampiviklo.Mutta retken paras anti oli kun sai tutustua Jukkaan ja hänen mahtavaan tietämykseen linnuista ja harrastuksesta!Kyllä Jukka opasti ja neuvoi aloittelijaa Tohti kysyä typeriäkin kysymyksiä ja neuvot tulivat opastavasti.Jukan kanssa teimme toisenkin pitemmän ratken Liminganlahdelle ja sieltä monien vaiheiden kera saimme hietatiiran Näistä retkistä Jukka on omassa blogissaan( Kyyhkylän Tiirat) tarinoinut tarkemmin.Jukan kans on tehty monia muita pienempiä retkiä kesän aikana mm.oma Haapajärvi ralli.
Loppukesän kohokohta oli kun Jukka organisoi Nivalan elorallin.Se keräsi harrastajia laajalta alueelta Mukaan tuli alueen tosi harrastajat.Se oli meille aloittelijoille mahtava kokemus!
Syyskuussa kävimme Pitkäsen Juhanin ja Lehtolan Sarin kanssa Pyhäjärvellä pitämässä linturastia yläastelaisille.
Menneenä kesänä sain mahtavia kokemuksia ja uusia lajeja.Sain tutustua moniin harrastajiin ja oppia heidän kauttaan paljon lajituntemusta.Harrastuksen parissa olevat ihmiset ovat todella mahtavia tyyppejä Heidän kauttaan huokuu se yhteenkuuluvuus mikä harrastukselle on ominaista.Pidetään yhteyttä ja vaihdetaan kuulumisia ja kokemuksia.
Nyt vain odottelemaan uutta kevättä ja sitä kautta uusia kokemuksi.Silloin voi kirjoittaa blogiin tarkemmilla päivämäärillä ja lajilistoilla.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Erkkisjärven lintutornin avajaiset

Tänään saatiin viettää historiallista juhlaa Erkkisjärven maisemissa,oli nimittäin Nivalan ensimmäisen lintutornin avajaiset. Avajaiset alkoivat kahveilla Erkkilän koululla.Väkeä saapui runsaasti.Mukana oli kyläläisiä,lintuharrastajia, median väkeä ja Kply:n edustajat.Sää suosi tilaisuutta,oli pilvipoutainen pakkaspäivä.Kahvittelun jälkeen siirryimme tornille jossa itse päätilaisuus oli.Juontajana toimi hankkeen puuhamies Aimo Kaikkonen.Tornin vihkijäissanat esitti Eero Isomaa Puheessaan hän risti tornin Aimon torniksi.Kply:n tervehdyksen toi yhdistyksen puhj.Johan Hassel Paikalliset lintuharrastajat antoivat  hankkeen puuhamiehille,Kplyn:edustajille ja juhlapuhujalle kiitokseksi suurennetun kuvan tornista.Aivan kuin tilattuna joutsenet tekivät ylilennon juhlan aikana ja laskeutuivat järvelle.
Tämä lintutorni on rakennettu täysin talkootyönä Tarvikkeet ovat lahjoittaneet Nivalalaiset yritykset ja torni sijaitsee kaupungin maalla Rakentamisessa suurimman työn ovat tehneet Aimo Kaikkonen,Leo Kallio ja Arto Pirttikangas Maija Kallio on vastannut talkoomiesten muonittamisesta.Avajaiskahvit lahjoitti S-Market.
Tämä torni tulee olemaan kovassa käytössä sillä tällä alueella on runsaasti lintuharrastajia ja koulu sijaitsee aivan vieressä.Tornin viereen rakennetaan vielä nuotiopaikka,jossa voi käydä paistamassa makkaraa ja viettää leppoisaa retkihetkeä idyllisessä järvimaisemassa
Nyt vain odottelemme lintujen kevätmuuttoa jolloin tormi tulee palvelemaan niin lintuharrastajia kuin myös muita luonnonystäviä!

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Talviruokinta

Kaunis kesä vaihtui syksyksi ja muutolinnut aloittivat paluun etelään Onneksi kaikki linnut eivät lähteneet vaan meille jäi iloksemme tänne tyypilliset talvilinnut.On tiaiset närhet muutamia peippoja ja järripeippoja jne .Aloitin talviruokinnan viimeviikolla Heti innokkaat tiaiset valloittivat ruokintapaikan.Nyt muutamat peipot ja järripeipot ovat löytäneet ruokinnan Iloinen yllätys oli kun eilen puukiipijä kävi viereisissä puissa ja kierteli  puuta ylös.Joutsenia on vielä isojakin parvia odottelemassa muuttoa talvehtimispaikoille.Voidaan kait sanoa että joutsenten muuton myötä kesästä vain muisto jää.
Vielä sananen talviruokinnasta.Lajikirjoa voi saada lintulaudalle runsaasti antamalla linnuille erinäisiä siemenseoksia joita löytyy melkein joka kaupan hyllyiltä Ei muuta kuin talviruokintaa aloittamaan ja kokemaan sen myötä iloisia yllätyksiä ruokintapaikalla!