lauantai 1. maaliskuuta 2014

Erikoinen talvi

On ollut erikoinen tämä talvi 2014. Loppusyksystä näytti talven kehityksen kannalta hyvältä. Oli kirpeitä pakkaspäiviä. Maa jäätyi ja satoi jo luntakin. Viimeiset muuttolinnutkin kaikkosivat täältä pois. Talvi voisi alkaa. Mutta kaikki ei ole miltä se näyttää. Pian alkoivat säät lämmetä, satoi vettä ja vähäiset lumet sulivat pois. Vettä satoi vielä joulunakin ja joulusää oli suorastaan kesäinen. Maisema oli kaukana jouluisesta.
Tammikuukin alkoi vesisateella ja oli lämpöasteita. Vuoden ensimmäisenä päivänä Kalajoella merikin oli sula. Joutsenet uiskentelivat kaikessa rauhassa. Oli vielä muutamia lokkeja ja vesilintuja jäänyt merelle.
Heti vuodenvaihteen jälkeen ilma pakastui ja satoi lunta. Oli jo mieli korkealla, vihdoinkin talvi!
Tätä iloa kesti vain hetken. Niinpä vesisateet alkoivat jälleen. Ilma lämpeni ja lumet hupenivat pois. Talven riemuja ei kestänyt pitkään. Helmikuussa maisema oli jopa keväinen.
Pellotkin alkoivat vihertää!
Lintutornikin odotti jo muuttolintuja saapuvaksi.
Ja helmikuun pitäisi olla talvikuukausi! Niinpä niin. Muuttolinnutkin ovat aloittaneet kevätmuuton. On tullut töyhtöhyyppiä, kiuruja ja laulujoutsenia. Todella aikaista. Toivottavasti ei tule kovaa takatalvea, niin jo saapuneet muuttolinnut pärjäisivät hyvin.
Nyt vain jännityksellä odotamme millainen kevät mahtaa olla, kun koko talvi oli lähes keväinen!