lauantai 26. heinäkuuta 2014

Hiljaista

Niin kesä etenee vääjäämättä kohti syksyä. Yöt pimenevät ja alkukesän vihreys alkaa muuttua. Ei kumminkaan vielä maalata ankeutta esille! Nythän on mitä parhaimmat helteet. Sadettakin on saatu mukavasti. Luonnossa on jo melko hiljaista, sillä linnut eivät enää laula voimakkaasti. Niillä riittää huolehtimista poikasista ja osalla on toinen haudonta meneillään. Siitä huolimatta luonnossa tapahtuu aina uutta ja mielenkiintoista.
Yölaulajat ovat myös lähes täysin hiljenneet. Täällä huomioitavaa oli viitakerttusten määrän voimakas kasvu aikaisimpiin kesiin verrattuna. Satakielet taas viimevuoteen verrattuna vähentyneet. Parhaat löydöt tehtiin yölaulajien osalta Haapajärvellä, viirusirkkalintu ja kehrääjä samalla viikolla! Todella kova juttu. Nivalassa parhaimpina viitasirkkalintu ja luhtakerttunen. Rytikerttunen jäi kokonaan löytämättä. Ruisrääkkiä esiintyi normaalisti.
Yölaulajaretkillä saa kokea kesäyön hämyn ja monenlaiset väriloistot taivaalla auringon laskiessa tai noustessa! Myös retkiopas toiminnassa on ollut vilkasta. Uutena toimintana aloitettiin yhteistyö Suomen ladun kanssa. Järjestettiin kokoperheen luonto-ja lintutapahtuma Erkkisjärven lintutornilla. Tapahtuma sai hyvän vastaanoton, joten vastaavanlaisia tapahtumia tullaan järjestämään vastaisuudessakin.
Tapahtuma keräsi myös nuoria kävijöitä. Näiden joukosta löytyvät uudet harrastajat niin lintuharrastukseen kuin myös ladun toimintaan. Myös 4h kerhon perinteinen retkipäivä toteutettiin Maliskylällä. Tähän osallistuu vuodesta toiseen innokkaita luonto-ja lintuharrastuksesta kiinnostuneita nuoria!
Perinne on myös Nivalan pitäjäviikko elikkä kapinaviikko. Tällöin on kaksi tapahtumaa, toinen Erkkisjärven lintutornilla ja toinen aamuretki. Lintutornilla kävijöitä on aina runsaasti. Vuodesta toiseen löytyy uusia kävijöitä, jotka ovat todella kiinnostuneita linnuista ja luonnosta! Ilahduttavaa on myös lasten ja nuorten suuri osuus kävijöistä. Näissä on tulevaisuus!
Samoin aamuretkelle on ollut mukavasti osallistujia. Nyt teimme retken Nivalan kolmelle lintutornille. Aikaa meillä meni 5 tuntia. Vesilintujen poikuuksia näimme runsaasti, samoin muutamia haukkoja oli liikkeellä ym muita peruslajeja. Retkellä tehtiin myös yllättäviä löytöjä. Leon tornille kävellessä löysimme muutamia hilloja!
Hyviltä ne maistuivat. Sen todisti retken kuopus.
Näitä retkiä on mukava vetää. Voi vain ihmetellä retkeläisten kiinnostusta lintuja kohtaan! On paljon kysymyksiä ja kommentteja luonnosta ja siellä tapahtuvista ilmiöistä. Samoin lintujen tarkkailua tehdään antaumuksella.
Monet linnut ovat retkeläisille entuudestaan tuttuja. Uuden lajin löydyttyä sitä seurataan tarkasti ja kysellään tuntomerkkejä. Myös elintavoista ja lajin yleisyydestä halutaan tietoa. Nämä retket ovat vetäjälle tosi antoisia ja opettavaisia. Siinä saa itsekin olla skarppina voidakseen vastata kaikkiin kysymyksiin. Parasta on, kun retken loputtua kysellään jo seuraavaa retkeä! Ei ole turhaa vetää retkiä, sillä on hauskaa tutustua uusiin ihmisiin, näin saa itsekin uutta ulottuvuutta harrastukseen!