sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Toukokuun tapahtumia

Kevät tai ilmojen puolesta jo kesä on jatkunut todella lämpimänä ja poutaisena. Nyt on mitä parhain keli retkeillä luonnossa, on mukava seurata luonnon heräämistä ja uuden kasvun esiintuloa! Tähänkö lisätään vielä runsas linnunlaulu, niin kaikki on mitä parhaimmillaan. Linturetket ovat antaneet tänä keväänä paljon uutta ja yllätyksellistä. Parasta oli tundrakurppelo Siikajoella! Jukan kanssa käytiin lintu katsomassa. Lähtö meillä viivästyi aivan iltaan, kun lintu oli hetken kadoksissa. Päivityksen tultua lähdimme heti. Olihan se jännittävää ajaa sinne. Kokoajan mielessä, että onkohan lintu vielä paikalla. Olihan se paikalla ja todella hyvin näkösällä. Harrastajia oli myös paikalla runsaasti. Ei saatu lintua kuvattua, sillä se oli aika kaukana rannnasta. Ennen puoltayötä nousi sumu, joka esti näkyvyyden. Rantamaisema oli suoperäistä metsää. Tässä kuva usvaisesta metsästä. Todella antoisa reissu! Toinen erikoisuus oli runsaat suokukkoparvet, jotka pysähtyivät muutolla Nivalan pelloille. Parhaassa parvessa yli 2000 suokukkoa. Se on pysähdyttävä näky. Sänkipelto aivan kuhisi niistä. Välillä ne pyrähtivät lentoon laskeutuen taas pellolle. Erkkisjärvellä oli myös yli 1000 suokukonparvi. Joka ruohosaareke oli täynnä suokukkoja. Yölaulajat saapuivat yllättävän aikaisin. Nyt satakielet, viitakerttuset, pensassirkkalinnut ja ruisrääkät ovat ahkerasti äänessä. On mahtavaa kuulla yhtäaikaa satakieltä ja pensassirkkalintua aivan vierestä! Muutenkin yölaulajaretket ovat antoisia, on rauhallista, laskeva aurinko ja sitä seuraava kesäyön hämy! Tähänkö lisätään nouseva täysikuu, niin mitä vielä! Nyt ahkerasti yölaulajaretkille. Näyttää tulevan hyvä kesä yölaulajien suhteen. Retkioppaana olen vetänyt muutamia retkiä. Työ on antoisaa, saa olla tekemisissä erilaisten ja eri ikäisten ihmisten kanssa. On mukava kertoa lintuharrastuksesta ja opastaa tuntemaan eri lintuja! Näistä retkeläisistä muutamat ovat todella kiinnostuneita linnuista ja lintuharrastuksesta. Näin niitä saadaan uusia aktiivisia harrastajia. Monilla aikuisilla nuoruusajan harrastus alkaa uudelleen kiehtoa. Myös nuorissa on kiinnostusta lintuja kohtaan. Useasti olen miettinyt miten nykyajan hektiselle ihmiselle olisi rauhoittavaa päästä luontoon ja sen rauhaan. Siellä mieli lepäisi ja arjen kiireet unohtuisivat. Ei tarvitsisi maksaa suuria summia päästäkseen irti hetkeksi kiihtyvästä oravanpyörästä. Tähän todella sopii hyvin sananparsi "Onni yksillä kesä kaikilla" Tälläisissä maisemissa kun saa seisahtua niin "avot"! Ps Ohjelmassa on jotain häikkää, ei tee kappalejakoa, vähän sekavaa luettavaa.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Hietakurki

Aamulla ajelimme Sepon kanssa Kalajoelle tarkoituksena seurailla merenrannan linnustoa. Aamu oli lämmin ja melko tyyni. Olosuhteet olisivat olleet hyvät kahlaaja-ja kuikkamuutolle. Merellä oli kumminkin sumua ja aamun edetessä ilman väreily lisääntyi huonontaen näkyvyyttä. Muuttoa ei tapahtunut juuri lainkaan. Joitakin oieniä kuikka-ja merimetsoparvia muutti. Kävin tänä keväänä ensimmäistä kertaa rannikolla, jotenka vuodareita alkoi kertyä heti. Ensimmäisenä vuodarina kaulushaikara. On se aina yhtä jykevää kuunnella sen bassoa! Pari tuntia rannalla oltuamme kävelimme autolle tarkoituksena siirtyä toiseen paikkaan. Autolle päästyämme Sepon kännykkä piippasi viestin merkiksi. Totesin leikillään, että mihinkähän nyt tuli häly ja mihin lähtö. Sepon lukiessa viestiä huomasin ilmeestä että nyt on jotain tärkeää ja yllättävää. Seppo sai sanottua, että nyt Pyhäjoelle, siellä on hietakurki. Niin taipaleelle. Seppo selvitteli ajo-ohjeita paikalle, kun hälyssä ei ollut niitä, oli vain havaintopaikka. Viimein selvisi, että paikka oli Sepolle tuttu, joten Seppo antoi jo muille ajo-ohjeita. Voin sanoa, että havaintopaikalle saavuimme pian, vaikka ajaessa tuntui aika matelevan. Perillä huomasimme olevamme ensimmäiset bongarit. Lintu oli kaikessa rauhassa muun kurkiparven kanssa syömässä puimatta jääneellä ohrapellolla. Siitä se hoitui vaivattomasti ja oli aikaa seurata lintua. Linnun löysi Toni Eskelin. Pian alkoi paikalle saapua muita bongareita. Läksimme Sepon kanssa merkkaamaan risteystä mistä käännyttiin havaintopaikaalle. Pian bongareita oli paikalla mm Kokkolasta, Oulusta ja Nivalasta. Kurkiparvi nousi lentoon. Pelkäsimme sen lähtevän jatkamaan muuttoa, mutta parvi hajaantui. Osa palasi takaisin pellolle näiden mukana myös hietakurki. Näin vielä useat harrastajat näkivät linnun. Hietakurki on todella harvinainen vieras Suomessa ja koko Euroopassa. Suomessa se nähtiin ekakerran syyskuussa 2011 ja nyt toisen kerran. Kyllä tämä päivä on ollut mykistävä! Tänään harrastus on näyttänyt uskomattomat puolensa. Ei koskaan tiedä aamulla retkelle lähtiessä, mitä päivä tuo tullessaan. Ei arvannut hietakurjen löytäjäkään, Toni Eskelin, retkelle lähtiessään mitä päivä tuo tullessaan. Päivä oli uskomaton!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Tornien taisto 2013

4.5. kisailtiin järjestyksessä 20. valtakunnallinen tornien taistokisa. Useampana vuotena peräkkäin kisaan on osallistunut yli 300 tornia. Voittaja joukkueen lajimäärää on ollut vähän yli 100 lajia. Tänä keväänä kisalle oman haasteen asetti myöhäinen kevät ja vielä paikoin järvissä olevat jäät. Tornien taisto on saatu kisata mitä erikoisimmissa olosuhteissa, on ollut hellettä, sadetta ja välillä todella arktiset olosuhteet. Silti kisaa odotetaan joka vuosi innolla. Myös Erkkisjärvenlintutorni osallistui kisaan. Joukkue oli hiukan uudistunut. Mukana tälläkertaa olivat Eila, Anna-Liisa, Hannu, Juhani, Jukka, allekirjoittanut ja joukkueen kuopus Jaakko. Puitteet kisalle eivät olleet mitenkään hyvät, sillä edellisenä iltana järvi oli lähes kokonaan jäässä. Yöllä kova tuuli oli murskannut jäitä jonkinverran. Aamulla herätessä ja ulos katsoessa ensimmäinen ajatus oli, että nyt taas kutsui Siperia! Satoi lujasti vettä, lämpötila oli nollassa ja lähes myrskytuuli. Lintuharrastaja on kuitenkin lujaa tekoa, tälläinen ilma lisää vain taistelumieltä. Niinpä eväät mukaan ja tornille. Aamun aikana sää vain huononi. Sade muutui lumeksi ja rännäksi. Kisa lähti hyvin käyntiin. Lajeja alkoi napsahdella tasaiseen tahtiin. Äänien perusteella lajien saanti oli lähes mahdoton, tuuli vinkui ja ulisi niin voimakkaasti. Joukkueen jäsenet olivat varustautuneet hyvin, muotivaate oli toppavaate. Aamun aikana saatiin pari kovaa lajia ylös, nimittäin käenpiika ja meriharakka. Käenpiika lensi aivan tornin editse äännellen voimakkaasti, mikä ensin kiinnitti kaikkien huomion. Tosiaan lintu lensi aivan vierestä, jotenka siitä kaikki saivat vielä näköhavainnon. Meriharakan taas ensimmäisenä bongasi joukkueen kuopus Jaakko. Lintu laskeutui jäälle aivam tornin viereen. Sade ja tuuli vain yltyivät. Välillä kaukoputken ja kiikärin läpi ei nähnyt muuta kuin sumua ja suuria vesipisaroita. Tarkalla seurannalla ja herpaantumattomalla otteella saimme kasaan 53 lajia. Määrä on hyvä. Puuttumaan jäi monia ns. varmoja lajeja. Vesilinnut, mitä järvellä oli, saatiin kaikki. Parhaimpana kaksi uiveloparia. Vähän ennen kisan loppua ilma selkeni, jolloin saatiin rusko-ja sinisuohaukat. Peltolinnusto jäi vähiin, samoin ns. pikkulinnut. Tilannetta kylmää vastaan helpotti nuotio. Pidimme siinä tulta lähes koko päivän. Oli mukava käydä välillä paistamassa makkarat ja lämmitellä käsiä. Tänä vuonna kisailimme naisjohdon alla, sillä joukkueenjohtajana toimi Eila. Eila hoiti tehtävän todella rautaisesti! Tästä jäi niin hyvä kokemus, jotenka ensi vuonna meillä taitaa olla myös naisjohtaja!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kylmä kevät

Pitkään odotettu kevät saapui viimein koleana ja tuulisena. Kevät tuli noin pari viikkoa normaalia myöhäisempänä. Vieläkin ilma on ollut kolea ja öisin on ollut pakkasta. Tulvat olivat myös erikoiset. Syntyi mahtavia jääpatoja, jotka nostivat vedet korkealle. Tulvajärviä syntyi pelloille keräten ensimmäiset lokit ja vesilinnut. Jääpatojen lauettua ja jokien alkaessa taas virrata vuolaana, niin samalla tulvajärvet katosivat pelloilta. Oli erikoista peltojen kuivuminen niin nopeasti. Ensimmäiset telkät saapuivat joissa oleviin sulapaikkoihin aikaisin, samoin isokoskelot saapuivat samoihin sulapaikkoihin. Raudaskyllällä olevan muuntoaseman sula keräsi ensimmäiset telkät. Hanhia muutti täältä todella vähän. Ei ollut suuria parvia pelloilla ruokailemassa. Hanhet muuttivat lähempää merenrannikkoa. Hanhien nopeaan muuttoon vaikutti ehkä myöhäinen ajankohta, jotenka linnut muuttivat kovalla kiireellä pesimäalueille. Sama tilanne oli myös kurkimuuton kohdalla. Vain täällä pesivät kurjet ovat kierrelleet pelloilla, muiden jatkaessa muuttoa kohti pohjoista. Joutsenet saapuivat todella aikaisin. Oli vielä paksut hanget,joilla joutsenet tepastelivat ihmetellen elon ankeutta. Nyt vappuna järvet ovat vielä lähes kokonaa jäässä. Vesilintuja on tullut vähän. Sulapaikoissa kyllä on vilskettä. Kahlaajia ei ole juuri näkynyt. Näiden muutto ajoittunee toukokuun puolenvälin paikkeille. Vielä on paljon mukavia muutonseurantaretkiä tiedossa. Aina se kevät säväyttää kunnolla. Sitä alkaa odottamaan kevätmuuttoa jo maaliskuussa tosissaan. Ensimmäisten muutajien saapuessa lintuharrastaja syttyy kuin uuteen eloon. On sykähdyttävää katsella vaikka lokkiparvien lentoa ja kirkunaa tulvajärvien yllä. Tulevana viikonloppuna on tornien taisto. Oman mielenkiinnon tähän tuo järvien jäätilanne, onko järvet jäässä vai ei. Nyt vain mielikorkealla ja silmä kirkkaana kohti kevään ja kesän uusia haasteita!