lauantai 28. huhtikuuta 2012

Tulvat

Niin se kevät vihdoin koitti ja samalla tulvat. Täällä alavilla peltoaukeilla vesi voi hetkessä nousta pelloille ja näin muodostuvat suuret tulvajärvet,joilla voi veneillä soudella! Veden alle voi jäädä kymmeniä hehtaareja peltoa.
Meillä on tosi jännää, kun viikon päästä olisi tornientaisto ja torni on tällä hetkellä tulvan saartamana! Saapanähdä onko tornille venekuljetus!
Viikossa vesi voi laskea normaalille tasolle, jotenka vielä ei kannata hermoilla. Tulvapellot keräävät runsaasti vesilintuja ja kahlaajija. Isokoskelot ja telkät tulevat ensimmäisinä muuttajina. Sinisorsat, lokit ja tavit melkein heti perästä.Laulujoutsenille tulvapellot ovat oivia levähdyspaikkoja. Niillä on hyvä ruokailla ja kerätä voimia muuton jatkamista varten.
Tiaiset, peipot ja rastaat ovat jo kesäisesti äänessä. Kuovit kuikuttavat pelloilla ja lokit kirkuvat järvillä, joten äänimaailma on melko runsas.
Ilmojen edelleen lämmitessä tulevat hyönteissyöjät, joten seurattavaa riittää! Tänään 28.04 näin esimmäisen räystäspääskyn Vihtarin Raunon pihapiirissä! Aikaisin havainto minulle. Nyt vain ahkerasti maastoon seuraamaan kevään etenemistä!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pientä mukavaa ja isompaakin

Aloitetaan sillä isommalla mukavalla! Nyt on saatu toinen lintutorni Nivalaan ja tänne Erkkilään! Aktiivinen luontoharrastaja ja luonnonystävä Leo Kallio on kaikessa hiljaisuudessa pystyttänyt upean tornin Koistislammen rannalle. Teko on vertaansa vailla oleva saavutus! Kyllähän kiitos kuuluu myös Leon vaimolle Maijalle. On siinä huollon täytynyt toimia että tälläinen hanke on saatu päätökseen. Olen myös kuullut että Leon velipoika on osallistunut hankkeeseen. Tässä kuvia tornista


Tämä Koistislampihan on muutaman hehtaarin kokoinen kunnostettu kosteikko ja sijaitsee Leon omistamalla rauhoitusalueella. Paikka on retkeilylle ja luonnossaliikkujalle todella hieno. Täällä retkeillessä muistamme noudattaa siisteyttä ja kunnioittaa toisen omaisuutta. Olen keskustellut Leon kanssa, ja hän on luvannut käyttää aluetta. Tässä yhteydessä haluankin kiittää Leo ja Maijaa luvasta liikkua alueella ja koko suuresta hankkeesta, jonka he ovat toteuttaneet! Me ratkeilijät ja lintuharrastajat muistamme omaltapuoleltamme käyttää aluetta siististi ja asiallisesti!

Ja sitä pienempää asiaa. 4.4 kävimme Juhanin kanssa retkeilemässä Kalajoen suunnalla. Aamu oli todella kylmä 14 astetta pakkasta ja pienonen tuuli. Retki ei ollut turha, sillä Pitkäsenkylänpellot tarjosivat hanhia ja kiuruja mukavasti. Parasta oli kuitenkin ampuhaukka, joka kökötti aiv kasan päällä ja päästi melko lähelle, mutta ei antanut kuvata. Meri oli jäässä aivan kokonaan. Jäällä oli vain harmaalokkeja. Kävimme myös vanhalla kaatopaikalla, josta saimme pikkukäpylinnun. Ajelimme pois Alavieskan kautta, ja reittivalinta kannatti. Akannevalla huomasimme .n40 joutsenta pellolla ja niiden mukana muutamia hanhia. Tarkemmin tutkaillessa hanhia, niin ne osottautuivat merihanhiksi. Elikkä merenrannalta metsähanhet ja sisämaasta merihanhet!

8.4 kävimme Jukan, Pauli-Pekan, ja Timon kanssa Kokkolan suunnalla katsastamassa kevään tuloa. Retki oli kylmästä ilmasta huolimatta hyvä, vaikka lapintiainen ei taaskaan suostunut näyttäytymään meille! Pormestarinsaaresta tuli lokkihavaintoja mukavasti, samoin isokoskeloita, joita oli avopaikoissa runsaasti. Joutsenia oli myös runsaasti jäällä. Näiden seasta saimme kyhmyjoutsenen vuodariksi. Muutama kuva havainnoinista.

Jukka ja Pauli kuvasivat ahkerasti. Tässä Jukka seuraa merihanhien ylilentoa


Isokoskeloita oli jo paljon sulissa paikoissa.

Pedersörestä saimme lyhytnokkahanhen, joka oli joutsenten ja metsähanhien mukana pellolla. Paikalla oli myös harrastajia Pietarsaaresta. Oli mukava tutustua uusiin harrastajiin! Täältä ajelimme takaisin kotiin.

Ruokintapaikalla on ollut normaali keväinen kuhina. Urpiaisia on nyt runsaasti käynyt ruokinnalla.


Nyt vain odottelemme ilman lämpenemistä ja samalla kevään edistymistä!