sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Lintumaailman kuulumisia

Kesän vaihtuessa lopuilleen myös lintumaailman tapahtumat ja lintujen käyttäytyminen saa uusia piirteitä. Ilmojen taas lämmitessä on ilo seurata lintujen aktiviteettia. Osa linnuista alkaa parveilla. On nähty jo suurehkoja kottaraisparvia. Näyttää siltä, että kottaraisilla on ollut onnistunut pesintä ja näinollen niiden määrä on kasvamaan päin. Välillähän kottaraisia on ollut todella vähän. Pihamaalla voi nähdä useampia peippoja ja räkättirastaita samanaikaisesti. Myös harakoita liikkuu paljon. Pääskysillä, niin haara-kuin räystäspääskyillä, on parviin hakeutuminen alkanut. Haarapääskyn määrä on vähentynyt, johtuen karjasuojien loppumisesta. Muutenkin maatalouden raju muutos näkyy eri lintukantojen suurina muutoksina. Ennen niin runsas peltosirkkujen määrä on romhtanut lähes olemattomaksi.
Mikä ilahduttavinta, nyt on tavattu isoja varpusparvia. Varpusethan ovat olleet vähenemäänpäin. Sitävastoin pikkuvarpusten määrä on kasvanut. Parhaillaan varpusparvessa on ollut yli 100 lintua. Myös varpusten sekaparvia, joissa siis pikkuvarpusia ja varpusia, liikkuu mukavasti.
Käpytikoilla on jokinlaista vaellusta. Kalajoelta laskettiin yhtenä aamu yli 600.n käpytikan vaellus. Vaellussuunta oli vähän erikoinen, nimittäin tikat menivät pohjoista kohti. Pähkinähakkeja on tavattu muutamia liikkeellä.
Nyt on vielä paljon nähtävää ja koettavaa lintumaailmassa. Kannattaa retkeillä Suomen kauniissa suvessa ja nauttia sen antimista!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kesä

Niin se kesä on edennyt jo syksyä kohti. Hehkein kesäaika alkaa olla jo lopuillaan ja luonto on valmistautumassa täyteliäimpään loistoonsa. Lintujen laulu on hiljentynyt huomattavasti. Poikaset alkavat olla jo siivillään harjoitellen lentotaitoja. Pesinnät onnistuivat kaikilla lajeilla kohtalaisen hyvin. Kesä on ollut lämmin ja osaltaan kostea, jolloin hyönteisiä ja muutakin ravintoa on ollut hyvin lintujen saatavilla. Yölaulajien osalta kesä on ollut suorastaan hyvä. Satakieliä, viitakerttusia ja ruisrääkkiä on ollut runsaasti. Yölaulajat aloittivat laulunsa jo toukokuun puolella. Oli mielenkiintoista kulkea retkillä, kun oli jo lähtiessä varmaa lintujen kuulemisesta. Varsinaiset harvinaisuudet jäivät kuitenkin tältä kesältä kuulematta. Esim. viiriäisiä ja rytikerttusia oli todella vähän. Mutta mikä sen antoisempaa, kuin retkeillä Suomen suviyössä ja nauttia sen rauhasta ja hämystä!
Peltoalueilla on mukava seurata kuovien ja töyhtöhyyppien liikkeitä poikasten kanssa. Useasti ajattelee miten huolehtivaisia linnut ovat poikasistaan. Siinä näkee aidosti miten emojen suojeluvaisto toimii.
Myös hyönteissyöjät saalistavat poikasilleen ruokaa ahkerasti. Nyt kun on ollut kosteaa ja lämmintä, niin hyönteisiä on runsaasti. On mukavaa seurata miten linnut tuijailevat ilmassa ja pian nappaavat hyönteisen viedäkseen sen ravinnoksi poikasille.
Myös pöntöissä pesinnät onnistuivat hyvin. Kirjosiepoilla ja tiaisilla poikueet ovat ollet suurehkoja.
Vesilinnuilla pesinnät onnistuivat hyvin. Ainoastaan haukoilla pesinnöistä ei ole tietoa juuri lainkaan. Muutama tuulihaukan pesintä on löytynyt, muös suopöllöillä pesintöjä on vähänlaisesti. Parastaikaa on kahlaajien syysmuutto alkamassa. Vanhat aikuiset kahlaajat aloittelevat muuttoa. Suosirreistä on jo Kalajoelta Seppo laskenut hyvän päivämuutto määrän. Näin kesä vääjäämättömästi etenee kohti syksyä ja syysmuuttoa. Vielä on aika retkeillä ja samalla ihastella luonnon kaunetta. Siellä mieli lepää ja "akut" latautuu!