torstai 27. lokakuuta 2016

Lintukerho Laruksen syksy

Lintukerho Larus on nyt syksyllä kokoontunut kolme kertaa ja tehnyt yhden yhteisen retken Haapajärvelle. Kerhotoiminnassa on nostettu uudeksi toimintamuodoksi yhteiset retket, josta ensimmäinen oli tuo edellä mainittu retki. Toiminnasta tiedottamisessa kanavina toimivat omat www ja fb sivut, myös oman WhatsApp ryhmän kautta tiedotetaan toiminnasta. Kerhojen aiheet sovitaan pitkälti eteenpäin.
Kerhojen aiheina on ollut lintujen talviruokinta. Aiheesta saimme hyvää tietoa kuinka ruokintapaikka pitää perustaa ja mitä linnuille kannatta tarjoilla ruuaksi talven aikana.
Mielenkiintoista oli kuulla kuinka yksityinen kosteikko perustetaan ja mitä lintu sieltä on havainnoitu. Tämä on sitä luonnon monimuotoisuuden lisäämistä parhaimmillaan.
Mieliinpainuva oli ns. kirvisilta. Kirvisistä ja niiden tunnistamisesta saimme kuulla mielenkiintoisen esitelmän. Ensi keväänä kirvisten saapuessa voimme toteuttaa opittuja asioita maastossa.
Aina löytyy uusia pointteja lajimääritksiin. Pienet tekijät ja niiden omaksuminen helpottavat määritystä huomattavasti
Iloksemme olemme havainneet kerhossa kävijöiden määrän huomattavan lisääntymisen. Linnut ja lintuharrastus kiinnosta ihmisiä. Kerhoon tulijat ovat monitaitoisia harrastajia ja jokaisella on oma mieltymys harrastukseen. Näin kerhossa kävijöistä muodostuu mielenkiintoinen kokonaisuus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti