keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Hiljaiseloa

Niin se vain päivä pitenee ja ollaan menossa kevääseen.Pian on se aika jolloin pöllöt aloittavat huhuilunsa.Nyt on hyvät ennusmerkit että voisi tulla hyvä "pöllövuosi".Myyräkanta metsissä on tosi hyvä.Viime talvi oli tosi hiljainen.Omalla kohdalla kuulin vain huuhkajan, helmi-ja sarvipöllön,vaikka tein useampia retkiä.Täällä Nivalassa ovat Meriläisen Timo ja Pitkäsen Juhani käyneet pöllöretkellä ja ei turhaan;olivat kuulleet helmipöllön jo "puputtavan".Hiiripöllöstä on myös useampia havaintoja.Ehkä muutaman viikon kuluttua ovat pöllöt aktiivisimmillään.
Vuoden eka vähän pitempi retki tehtiin viime pyhänä Pihtiputaalle.Österbergin Jukka laittoi viestin että sunnuntaina pääsis viitatiaista yrittään Pihtiputaalle.Ilmanmuuta lähdin mukaan.Menimme Pauli-Pekan autolla.Ilma ei ollut hyvä,satoi lunta ja kohtalainen tuuli.Lähdimme aamulla kahdeksan maissa ja olimme perillä yhdeksän aikoihin.Saimme tietää että viitatiainen käy kolmella eri ruokinnalla.Jaoimme porukan päivystämään näitä paikkoja.Eikä tarvinnut kauaa odotella kun Pauli-Pekka soitti että lintu ilmestyi sille ruokinnalle.Ja todella siellä viitatiainen pyrähti vähänväliä ruokinnalle! Olihan se mahtava saada elis siitä!Samalla reissulla sain neljä vuodaria;tilhi,kuusitiainen, taviokuurna
ja tämä viitatiainen!Mitä olen tiirasta seurannut niin nyt on viitatiaisia ollut paljon liikkeellä ympäri suomen. Oikea viitatiaisten talvi.
Muistammehan pihabongauksen 29.-30.1.Tämä tapahtuma on piristävä ruiske sydäntalven muuten niin hiljaiseen aikaan. Ilmoitammehan havainnot joko netissä olevalla kaavakkeella (birdlifen sivuilla)tai postikortilla birdlifen toimistoon.
Nyt on oikea aika laittaa linnunpöntöt kuntoon kevättä varten.Ei siihen niin pitkä aika ole kun ensimmäiset linnut alkavat katsella pesäpaikkaa.
Pönttöjen puhdistaminen ja uusien pönttöjen nikkarointi on todella hauskaa puuhaa!

1 kommentti:

  1. Pönttöjen suuaukon peltisuojia pitäs teettää eri kokoja jossaki mekaniikkatehtaassa. Viime keväänä tein sarjatyönä pönttöjä, joiden suuakon porasin 32 mm terällä. Sopii kirjosiepoille ja talitiasillekki. Pienempireikäsiäki ole tehnyt kuusi- ja sintiasille. Mutta viimekeväänä en laittanu lentoaukon ympäryspeltejä, vaan arvelin että hakakkoon tikka ja nakertakoon orava mielensä mukaan, onhan metsässä jo niin paljon pönttöjä. Onhan luonnossakin pökkelöissä monenkokoisia reikiä.

    VastaaPoista