sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Aamuretki

Sunnuntaiaamuna 22.5 teimme Meriläisen Timon kanssa lyhyen aamuretken alkaen klo 6.00 Aamu oli todella kaunis ja suhteellisen lämmin. Tyyni ilma antoi mahdollisuuden myös kuulla lintujen ääniä. Otimme tietysti kahvit mukaan. Mikään ei ole niin nautinnollista kuin nauttia kahvit raikkaassa kesäaamussa retken lomassa. Mieli oli korkealla hyvän sään johdosta.

Ensiksi suunnistimme Raudaskylän montuille. Aluksi näytti hiljaiselta, vain kuovit ja lokit pitivät omaa meteliään. Vähänaikaa seurailtuamme alkoi tapahtua. Aivan viereen tuli kaksi pikkutylliä, joita saimme tarkkailla aivan rauhassa. Samanaikaisesti kukkui käki taustalla. Eiköhän myös punavarpunen aloitellut lauluaan koivun oksalla. Saimme tätä myös ihailla putkella. Minusta punavarpunen on komea lintu. Lopen punavarpusia oli kaikkiaan neljä. Lammella oli muutamia vesilintuja mm. tukkasotka pari. Kävellessämme autolle pensastasku ja pajusirkku lauloivat komeasti. Vielä lehtokurppa lensi ylitsemme. Olimme savikoloilla parituntia. Ei mikään huono pysähdys, sillä lintuja oli mukavasti. Ennen lähtöä pidimme ansaitun kahvitauon. Kyllä kahvihetki luonnossa on vertaansa vailla!

Täältä ajoimme Aimon tornille seuraamaan mitä Erkkisjärvellä oikein näkyy. Sää vain parani, oli jo melko lämmin. Ensimmäisenä lokit ottivat meidät vastaan kovalla kirkunalla. Olihan järvellä muutakin. Löysimme silkkiuikkuja ja lapasorsia useampia, samoin suokukkoja oli muutamia. Nokikana uiskenteli ylhäisessä yksinäisyydessään muista erillään. Mukavaa oli seurata kun kalatiira saalisti järvellä. Monta turhaa syöksyä se teki ennenkuin sai napattua kalan aamuateriaksi. Järvellä vallitsi rauhallinen tunnelma; naurulokeilla oli haudonta meneillään samoin joutsenpari oli omalla pesällä hautomassa. Tornilla ollessa nousi monia ajatuksia mieleen, miten kaunis Suomen suvi onkaan. Monet ei vain huomaa sitä, miten rauhoittava elementti luonto ja sen rauha onkaan. Ei haittaa mikään hermoja raastava möyke. Saa olla ajatustensa kanssa kenenkään häiritsemättä. Tälläiset hetket antavat voimia arjen aherrukseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti