Kurjen joulu

Syyskuun loppupuolen päivä on kallistumassa iltaan. Sataa, itäinen tuuli henkäilee kohtalaisesti, hämärtää. Kurkiparvi on valmistautumassa muuttomatkalle, pysähtyen pohjanmaan peltoaukealle. Vieressä puimatta jäänyt ohrapelto. Ruokaa on kylliksi. Viimein yö laskeutuu lakeuden ylle. Kurjet ovat painautuneet nukkumaan. Äkkiää ojassa kahahtaa ja samassa ojan vieressä nukkuva kurki vaistoaa lähestyvän iskun ja hypähtää eteenpäin. Hyppy pelastaa sen varmalta tuholta. Isku osuu pyrstöön vieden mennessään osan pyrstösulista. Tästä säikähtäneenä parvi pelmahtaa liikkeelle, rauhoittuen pian taas lepämään. Aamun sarastaessa parvi pyrähtää pienelle aamulennolle. Yöllä iskun saanut kurki ei pääsekkään siivilleen, pyrstö on iskusta vioittunut, ei voi lentää. Muutaman päivän kuluttua tuuli kääntyy pohjoiseen ja ilma viilenee. Parvi alkaa käydä levottomaksi ja muuttovietti voimistuu. Varhain seuraavana aamuna tuuli on edelleen pohjoisessa. Nyt parvi on todella levoton. On tullut muutolle lähdön aika. Otetaan muutamia kaarroksia peltoaukean yllä aivan kuin verrytellen siipiä lähtöä varten. Loukkaantunut kurki ei pääse siivilleen, vaan juoksentelee levottomana pellolla toisten kaarrellessa ilmassa. Tajuten ettei yksi kavereista pääse ilmaan, parvi vielä kerran laskeutuu pellolle hyvästelemään toveriaan. Erityisesti yksi kurjista lähestyy loukkaantunutta. Lähekkäin siinä nyökytellään toinen toiselle, muistellen onnellista kesää suolla, jossa niin rauhallisesti saatiin pesiä ja kasvattaa poikaset isoiksi. Viimein parvi kohoaa määrätietoisesti lentoon muodostaen heti auran. Matka kohti etelää on alkanut. Haikein mielin loukkaantunut kurki katseli toisten loittonemista horisonttiin. Se oli yksi. Rauhoituttuaan se katseli vieressä olevaa ohrapeltoa, joka keltaisena välkehti auringon paisteessa. Ruokaa oli. Yksinäisyyteen tottuen se viihtyi pellolla toivoen pääsevänsä vielä muutolle. Ilma oli syksyisen kolea, ei vielä pakkasta, satoi vain vettä. Päivien vieriessä ilmakin alkoi pakastua. Saapui lumituiskut ja tuuli puhalteli navakasti idästä, tuli kylmä. Kylmissään hyppien kurki oivalsi hyvän tuulensuojan, syvän ojan. Siinä kyyhöttäessään tuuli puhalteli yli, ei enää ollut niin ankeaa. Kaikesta huolimatta pakkanen kiristi otettaan. Siinä kylmissään sen voimat alkoivat vähitellen riutua. Lumi lisääntyi maahan, peittäen alleen jo suuren osan ohrapellosta. Voimien ehtyessä ruuan hankkiminen kävi työlääksi. Viimeisillä voimillaan se päätti vielä kerran yrittää lentoon, mutta tuloksetta. Tyytyen kohtaloonsa, se päätti selviytyä talvesta. Mutta kohtalo oli määrännyt toisin. Pohja kiristi otettaan. Tähtikirkkaat yöt seurasivat toistaan. oli todella kylmä. Eräänä kuulakkaana yönä hangessa maatessaan kurki tunsi olonsa raukeaksi. Se laittoi pään siiven alle. Yhtäkkiä se tunsi miten lämpö valtasi sen. Edessä se näki pesimäsuon ja siinä oman pesän, jossa hautoi. Oli onnellista. Siinä hangessa maaten sen pää luisui siiven alta, pieni väristys kulki kehon läpi, oli hiljaista. Etäällä paukahteli pakkanen. Kuun sirppi kohosi horisontin yläpuolelle ja läntisellä taivaalla loimottivat revontulet. Talvi oli näyttänyt mahtinsa. Syvä hiljaisuus hallitsi maisemaa. On Jouluyö.

Hyvää ja Rauhallista Joulua!