torstai 20. joulukuuta 2012

Lintukerho Laruksen kuulumisia

Nyt syksyllä lintukerho Larus on kokoontunut pari kertaa kuukaudessa. Meillä on ollut aina eri aihe joka kerhoillalle. Aloitimme tutustumalla lintujen rengastamiseen. Latvalan Juhani kertoi aiheesta todella mielenkiintoisesti. Juhanillahan on pitkäaikainen kokemus rengastamisesta. Saimme kokemusperäistä tietoa aiheesta.
Juhanilla oli monenlaisia juttuja rengastamisesta. Rengastaminen ei ole mitenkään helppoa touhua, siihen liitty paljon riskejä. Pöllöt saattavat esim. hyökätä kohti. Marjakankaan Arto esitelmöi meille metsähanhista ja niiden kannan vaihteluista. Artohan nyt vetää metsähanhiprojekteja ja on mukana kansainvälisessä tutkimuksessa. Saimme paljon uutta tietoa metsähanhista ja niiden muuttoreiteistä. Harvoin saa olla kuuntelemassa näin tyhjentävää esitelmää. Uusimäen Toni kävi kertomassa uunilinnuista. Tämä esitelmä antoi paljon uusia tunnistusvinkkejä, ja mihin eri kohtiin kannattaa kiinnittää huomiota, kun määritää maastossa uunilintuja.
Kerholaiset kuuntelivat keskittyneesti Tonin juttuja. Nyt kun ensi kesänä muistaisimme maastossa saamamme opit, niin määrittäminen uunilintujen osalta olisi paljon varmempaa
Pitkäaikainen lintujen kuvaaja, Erkki Lämsä, piti meille monipuolisen kuvaesitelmän. Hänellä oli mahtava kooste kuvia eri linnuista.
Varmasti moni kerholainen kuvia katsellessaan ajatteli, voi kumpa minäkin joskus saisin tuollaisia kuvia otettua, niin olisin ikionnellinen! Kerhon syyskausi päättyi hauskaan pikkujouluun! Kyllä siinä juttu lensi maan ja taivaan välillä. Eikä varmasti naurua puuttunut, kun Eila ja kumppanit pääsi vauhtiin. Oli meillä ohjelmaakin, kun Juhani pari esiintyi. Toinen Juhaneista soitti baritonitorvella joululaulun.
Ja toinen Juhaneista lauloi.
Välillä lauloimme myös yhdessä joululauluja. Nyt jäämme mielenkiinnolla odottamaan tammikuuta ja talven kerhoiltoja! Luvassa on mielenkiintoisia aiheita ja mukavaa yhdessäoloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti