lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kevätmuutolle takapakkia

Eipäs kevät edennyt sillä vauhdilla miltä alku näytti. On ollut kovia pakkasia, tuulista ja lumipyryä. Osa saapuneista linnuista siirtyi takaisin etelämmäs. Jo sulaneet vedet jäätyivät uudelleen samoin paljaana olleet pellot peittyivät lumen alle. Kevään eteneminen pysähtyi totaalisesti.
Pienissä sulapaikoissa on ollut jopa ahdasta kun laulujoutsenet ja vesilinnut pakkaantuvat samaan pieneen sulaan. Mutta kyllä linnuillakin näyttää sopu sijaa antavan. Ruokaa taitaa olla niukalti, sen näköistä liikehdintää näissä paikoissa on.
Hyvin kylmän näköiseltä linnut näyttävät.
Koskipaikoissa virtaus on melkoinen. Oleskelu näissä paikoissa on haastavaa. Voimakas virtaus saattaa viedä linnun mennessään.
Kuovit ovat hakeutuneet sänkipelloille vähäisen ruuan toivossa. Pelloilla saattaa olla lähes sata kuovia pienellä alueella.
Laulujoutsenet ja kurjet viihtyvät yhdessä etsien ruokaa.
Kevät on herkkää aikaa, siinä monet lemmenvalat vannotaan ja kosiomenot toteutetaan.
Mukava oli viedä telkille uusia pönttöjä. Nyt vain odotellaan asukkaita.
Suuri vaarahan tässä piilee, nimittäin naakat. Naakoillehan nämä pöntöt olisivat mieluisia pesäpaikkoja. Naakkapopulaatio on kasvanut valtavaksi. Monet asumattomien talojen savupiiput ovat nykyisin naakkojen pesäpaikkoja.
Pönttömestari oli tehnyt mallikkaat pöntöt. Kyllä niissä telkät viihtyvät.
Onneksi maa oli vielä jäässä jotenka pääsimme maasturilla aivan rantaan saakka. Nyt vaatii malttia odotella ilmojen muuttumista lämpöiseksi ja kevään todellista etenemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti