torstai 12. huhtikuuta 2018

Kplyn kevätkokous

Keski-Pohjanmaan lintutieteellisenyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 7.4.2018 Kannuksessa. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Juhani Hannila, sihteeriksi Toni Uusimäki ja pöytäkirjantarkastajiksi Mika Kumpulainen ja Nea Pitkäkangas jotka samalla toimivat ääntenlaskijoina.
Toimintakertomus vuodelta 2017 hyväksyttiin. Todettiin toiminnan olevan vilkasta ja monipuolista. On ollut yleisöretkiä ja erilaisia tapahtumia joihin Kply on osallistunut. Todettiin myös Lintukerho Laruksen säännöllinen ja monipuolinen toiminta. Lintukerho Larus toimii Kalajokilaaksossa.
Tilinpäätös vuodelta 2017 oli hyvä. Yhdistyksen rahatilanne on loistava. Tämä antaa hyvän pohjan suunnitella tulevaa toimintaa. Hallitukselle myönnettiin tili-ja vastuuvapaus.
Tuleva toimintavuosi todettiin monipuoliseksi ja tapahtumarikkaaksi. Tämä vuosihan on yhdistyksen 40. toimintavuosi ja syksyllä yhdistys pitää 40-vuotis juhlat. Samalla pidetään Birdlifen edustajiston kokous Kokkolassa. Hallitus valmistelee tulevaa juhlaa. Yhdistyksen nimenmuutos aiheutti kokousväen keskuudessa vilkkaan keskustelun. Ajatuksena on nimenmuutos Birdlife Keski-Pohjanmaaksi.
Asiassa odotetaan Birdlifen ohjeistusta. Nimenmuutos vaatii kahden yleiskokouksen hyväksynnän, joten asia etenee pikkuhiljaa. Tuleva vuosi on toiminnan osalta monipuolinen. On erilaisia tapahtumia ja yleisöretkiä yhdistyksen alueella. Lopuksi saimme ihailla Tapani Erkkilän luonto-ja lintukuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti