Vielä vajaa viikko taaksepäin maisema oli melko kesäinen, satoi vettä ja lämpötila plussalla. Tällainen oli keli viime sunnuntaina, kun Juhanin kanssa lähdimme kiertämään peltoalueita tähtäimessä löytää jotain ekstraa. Ilma oli todella tuhruinen, näkyväisyys minimaalinen ja muutenkin ankeaa. Pitkään kierrettyämme tilanne alkoi tuntua toivottomalta. Ei edes harakkaa tai varista sattunut kohdalle! Poikkesimme jo metsäteille josko sieltä jotain tulisi kodalle. Muutamia teeriä oli koivuissa syömässä ja kanahaukka äänteli selvästi. Siinä siihen mennessä parhaat lajit.
Pikkuhiljaa käännätimme auton keulaa kotia kohti tarkoituksena vielä poiketa Peräahon kautta Analan pelloilla. Pelloille saavuttuamme huomasimme kauempana suurehkon teeriparven ruokailemassa. Siirryimme lähemmäs parvea ja laskimme niitä olevan 70. Samassa parvi pölähti kiireesti lentoon. Ihmettelimme, mitä nyt? Ja todella jysähti, maakotka kierteli pellon yllä melko matalalla. Silmät pyöreänä seurasimme sen liikkeitä. Pian lintu laskeutui kynnös pellolle. Sitä sieltä etsiessä silmiin osui isolepinkäinen pienen koivun oksalla! Olipa hektinen hetki! Näin retki sai hetkessä uutta sykettä ja mielenkiintoa! Mutta yhtä jäi puuttumaan, nimittäin kamera oli kotona! Nyt olisi tullut todella ainutlaatuisia kuvia. Ei aina voi saada kaikkea.
Loppuviikkoa kohden sää muuttui kylmäksi ja tuuli kohtalaisen voimakkaaksi, saaden pakkasen tuntumaan todella purevalta. Perjantaina Jukka kyseli, josko kävisimme lauantaina Sievissä Marjutin ruokinnalla. Olihan ruokinnalla säännöllisesti vieraillut pikkutikka ja harmaapäätikka. Läheisellä peltoaukealla hiiripöllö oli asustellut jo pitkään. Eli nähtävää olisi tarjolla! Niinpä lauantaiaamuna toiveikkain mielin kohden Sieviä. Ilma oli todella hyisen jäätävä. Perille päästyämme näimme kuinka varpushaukka oli juuri napannut tiaisen ruokinnalta syöden sitä. Laitan tilanteesta kuvan, vaikka se on todella huono ilman ollessa vielä hämärä, joten terävyyttä en saanut kuvaan.
Ei tarvinnut odotella pitkään, kun pikkutikka ilmestyi talipötkölle hakaten sitä antaumuksella.
Vaikka kuinka odotimme ja tiirailimme ympärillemme, ei harmaapäätikkaa näkynyt ei kuulunut. Läksimme välillä kiertelemään peltoalueita josko hiiripöllö kököttäisi jollain langalla tai puunoksalla. Hyisessä ilmassa tiiraillessa totesimme turhan turhaksi, jotenka palasimme yrittämään harmaapäätikkaa. Varpushaukka kierteli edelleenkin ruokinnalla ajaen linnut liukkaasti pakosalle. Päivän ehdittyä jo pitkälle ajattelimme luovuttaa ja suunnata kohden kotia. Matkalla puhelimme miten hyvä ja runsaslintuinen Marjutin ruokintapaikka on. Samalla totesimme ettei kaikkea hyvää voi saada samalle päivälle. Mutta miten väärässä olimme, tulevaa ei voi ennustaa ennen kuin jysähtää!! Siinä rauhassa ajellessa Jukka toteaa, kato iso lintu edessä vasemmalla. Nopeasti jarrutus, vähän taaksepäin ja ulos autosta! Mikä näky! Maakotka lentää lekotteli rauhallisesti tien yli!! Huh huh ja voita päälle! Siinä se! Päivä sai aivan toisenlaisen sykkeen. Tästä toinnuttua jatkoimme matkaa Nivalaa kohti. Mutta tarina ei lopu tähän! Mikäs odotti meitä lähellä Nivalaa, ei mikään muu kuin hiiripöllö! Siinä se kökötti sähkölangalla! Nyt tuntui jo tilanne uskomattomalta, nähty mikä nähty ja sillä siisti!
Tämä retki hipoi jo täydellisyyttä! Ei oikein tiennyt mitä ajatteli, ihmetteli vain elämänmenoa! Ihmeellinen päivä kokea ja nähdä. Mutta Marjutin ruokintapaikka on ihmeellinen, siellä lintujen ei tarvitse olla nälissään. Ruokaa kyllä riittää kaikille!
Vaan elo se kulkee eteenpäin ja ajatus siintää tulevaan! Pian alkaa pöllöretket ja lintuharrastajan yötyöt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti