torstai 2. tammikuuta 2014

Vuoden 2014 ensimmäinen retki

Niin vuosi 2014 on alkanut. Odotukset ovat suuret, monet haaveet odottavat täyttymistä, mutta mieli on silti realistinen! Retkeily aloitettiin Kalajoelta Sepon kanssa. Sää oli surkea, satoi tihkua, näkyvyys lähes nolla ja kohtalainen tuuli. Sehän jo tiedetään, lintuharrastaja on karaistunut, monet tuulet ja tuiskut nähnyt ja kokenut, elikkä sää on toisarvoinen tekijä retkelle lähdettäessä! Niinpä Sepon kanssa ajelimme Kalajoelle odottaen, mistä lajista tulisi eka vuodari. Ei tarvinnut ajaa kuin Alavieskaan, kun ensimmäinen lintu, kalalokki, pyrähti edestä lentoon. Siitä alkoi vuosipinnojen keräily! Kalajoelle savuttaessa sää oli yhtä huono kuin Ylivieskassa, satoi ja tuuli. Merellä oli kohtalainen aallokko. Kiertelimme Leton rannalla ja Vihaspauhassa. Leton rannalla oli vielä neljä laulujoutsenta ja kolme kyhmyjoutsenta. Hyvät lajit tammikuulle.
Leton rannalla oli myös mukavasti kala-ja harmaalokkeja. Isokoskelo uiskenteli rauhallisesti joutsenten seassa.
Vihaspauhasta saimme kovimmat lajit, nimittäin tukkakoskelo, telkkä, mustalintu ja merikotka. Täällä oli myös kolme isokoskeloa. Mielenkiintoisin laji oli uuttukyyhky Tyngän myllyltä. Päivä alkoi jo hämärtyä kun saavuimme myllylle. Aluksi näytti aivan hiljaiselta, mutta pulut löytyvät viereisen sillan alta palkkien päältä. Täältä löytyi myös uuttukyyhky. Pois ajaessamme Alavieskassa lensi harmaalokki parvi tien yli ja Niemelänkylällä varpushaukka niinikään lensi tien yli. Retki oli mielenkiintoinen huonosta ilmasta huolimatta. Tuli paljon mukavia lajeja, vaikka linnut tuollaisella ilmalla liikkuvat todella vähän. Lintuharrastus on siltäkin osin mukavaa, useasti retkillä tapaa muita harrastajia. Näin tulee uusia tuttavuuksia. Nytkin tutustuimme Jukkaan Kouvolasta. Hän oli tullut kyläilemään Alavieskaan ja sieltä retkelle Kalajoelle. Näin on mukava saada uusia tuttuja harrastuksen tiimoilta. Sitä ei ennakkoon tiedä missä seuraavan kerran taas kohdataan. Tässäpä Kalajoen retkeläiset.
Näin retkeily on aloitettu tältäkin vuodelta! Monta mielenkiintoista kokemusta odottaa edessäpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti