sunnuntai 10. elokuuta 2014

Hitura

Ajattelin muutamalla rivillä kirjoittaa Nivalan ehkä parhaasta lintupaikasta, Hiturasta. Hiturahan on kaivosalue ja koostuu monesta osasta, on valtava jätekivi, eli raakkukivi alue, suuri allasalue ja läheinen metsäalue. Biotoopilleen rikas ja monipuolinen lintupaikka. Nyt kun kaivostoiminta on tilapäisesti seisokissa alueelle on pääsy rajoitettua. Tehdasalue on suljettua aluetta, jolloin liikkuminen siellä on luvanvaraista koskien koko aluetta.
Saostusaltaat keräävät runsaasti vesilintuja ja lokkeja kesäksi. Kaikilla altailla on avovettä, antaen näin linnuille oivat puitteet pesimiseen alueella. Lokkeja ja tiiroja on paljon. On kala-, nauru-, selkä- ja pikkulokkeja. Tiiroista alueella esiintyy kala-ja lapintiiroja. Varsinkin syksyisin altailla yöpyy runsaasti laulujoutsenia.
Petolintujen tarkkailuun siellä on hyvät mahdollisuudet, sillä vieressä aukeaa iso peltoalue, Ainassaaren pellot.
Peltojen yllä näkee haukkojen kaartelevan ja etsien ravintoa. On ruskosuohaukkaa, sinisuohaukkaa, tuulihaukkaa, hiirihaukkaa, elikkä voidaan sanoa, tämän seudun perushaukat löytyvät täältä. Hiiri-ja suopöllöjä voi myös tarkkailla Hiturasta. Keväisin ja syksyisin Hitura on oiva muutontarkkailupaikka. Hyvien kelien sattuessa kohdalle, kahlaajien lajikirjo on suuri, mitä täältä voi bongata. Voi tehdä jopa löytöjä, kuten nyt kesällä karikukko. Sisämaassa harvinaisempi näky, on rannikoiden laji.
Kuvat tämän kesän vanhojen kahlaajien muutosta. Ei sovi unohtaa Hituraa yölaulajakohteena. Aluetta ympäröi vehmaat pusikot, jotka tarjoavat yölaulajille hyvät pesintäolosuhteet.
Ja lopuksi sokerina pohjalla..Hitura on parhaimmillaan syksyllä kurkimuuton aikana! Se on tämän seudun yksi parhaimmista kurkimuuton tarkkailupaikoista.
Jo ennen päämuuttoajankohtaa viereiselle peltoalueelle kokoontuu satoja kurkia levähtämään ja tankkaamaan ennen muuttoa. Ja varsinainen päämuuttopäivä tarjoaa mieleenpainuvan kokemuksen, kun alueen yli muuttaa yli 8000 kurkea muutaman tunnin sisällä.
Näky on mykistyttävä. Sitä ihmettelee kurkien määrää ja niiden määrätietoista etenemistä etelää kohti.
Muutamalla rivillä kerrottuna Hitura on mahtava lintupaikka! Kuten alussa jo kirjoitin nykyisin alueella liikkuminen on luvanvaraista, aluehan on suljettu tehdasalue.

1 kommentti:

  1. Nuo mainitut Ainassaaren pellot ovat kauempana, Ainasojan takana. Kaivoksen rikastushiekka-altailta näkyvä peltoaukea on suoraan kohdalla Kukkuran niittyä. Kukkura oli talo, joka jäi kokonaisuudessaan heti kaivoksen alueelle, päärakennus on purettu pois. Kukkura oli viimeksi Poikkimäen suvun asuttama maatalo. Katsottaessa em. altaan penkalta kirkonkylän suuntaan, näkymä yltää Vaardin peltoalueelle, alueesta on sanottu että "Vaardin alla", koska maa kohoaa sillä kohdalla voimakkaasti Vaardin mäeksi. Joskus noita peltoalueita on kuultu sanottavan Aittonevaksi, mutta oikeasti aittonevan pellot ovat sydämaan puolella oleva pienempi peltoheitto, jonne kuljetaan Lahnajärven tieltä. Sitäpaitsi nuo Töllinperän-Aittoperän jokiaavan suopellot eivät ole olleet nevaa, vaan rämettä ja korpea, joka on raivattu pelloiksi varmaankin joskus 1920-30 luvuilla, osa vasta sotien jälkeen.

    VastaaPoista