lauantai 18. lokakuuta 2014

Lokakuun ajatuksia

Syksy etenee vääjäämättömästi kohti talvea ja samalla lintuharrastajalle vähän kiireettömämpiä aikoja. Syksy on ollut kaunis. Sateita on saatu tosi vähän ja lämmintä on ollut riittämiin. Tällä hetkellä on rastailla päämuutto meneillään. Esim. Kalajoella on päivässä muuttanut yli 40000 rastassa. Punatulkuilla ja urpiaisilla on myös päämuutto meneillään. Vesilinnut ovat pääosin jo muuttaneet. Mitään suurempia vaelluksia millään lintulajialla ei ole vielä ollut. Syksyn viimeinen suurempi muutto on edessäpäin, nimittäin joutsentenmuutto. Nyt ne kerääntyvät pelloille suuriksi parviksi ja samalla tankkaavat muuttoa varten. Myös matalissa vesistöissä joutsenet viihtyvaät hyvin. Joutsenhan muuttaa vesistöjen alkaessa jäätyä, on todella myöhäinen muuttaja.
Tällä alueella erikoisuutena syksyltä voidaan mainita isolepinkäisten runsaus. Nyt mielenkiinnolla seuraamme jääkö niitä tänne talveksi. Aikaisimpina talvina yksittäisiä isolepinkäisiä on talvehtinut täällä. Muuttoaikana harvinaisuuksia ei esiintynyt, muutenkin syysmuutto meni osin huomaamattomasti pitkän pouta- ja lämpimän jakson takia. Tosin kurkimuutto oli näyttävä. Hiturasta laskettiin muuttopäivänä 9600 kurkea
Erikoisuutena tälle syksylle on ollut huuhkajien ja jopa helmipöllöjen runsaus. Monena yönä ne ovat olleet ahkerasti äänessä. Lieneekö tähän vaikuttanut superkuu, joka pitkään loisti öisellä taivaalla.
Tilhet ovat myös saapuneet. Pihlajissahan on runsaasti marjoja, joten ruokaa on riittänyt niin rastaille kuin myös tilheille.
Pihapiirissä on vilkas kuhina lintujen hyöriessä ruokintapaikoilla. On mielenkiintoisaa seurata poikkeaako jokin harvinaisempi laji ruokinnalla. Nyt pähkinänakkeleita liikkuu harvinaisen paljon. Sain kuvattua nakkelia, mutta kuva ei mitenkään laadukas, mutta laitan sen silti tähän. Olihan se sentään tälle vuodelle Nivala pinna!
Toivottavasti loppu syksy tuo tullessaan jonkun harvinaisuuden piristämään lyhenevää päivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti