Eräänä sateisena ja tuulisena lokakuun päivänä eräs henkilö soitti ja kertoi läheisellä pellolla olevan loukkaantuneen pienen haukan. Menin katsomaan pientä haukkaa todeten sen tuulihaukaksi. Haukka oli aivan sähkölinjan alla, joten päättelin sen lentäneen sähkölankoihin. Tukittuani haukkaa huomasin sen toisen siiven repsottavan holtittomana, samoin toinen silmä oli muurautunut umpeen. Muutamia kuvia otettuani ajoin kotia kokoajan miettien mitä tekisin haukalle. Pieni laatikko mukaan ja takaisin pelolle. Tuulihaukka laatikkoon ja kotiin. Haukka oli aivan märkä ja vähän pökrähtäneen oloinen. Laitoin sen isoon laatikkoon kuivumaan.
Aamulla haukka oli piristynyt huomattavasti näyttäen todellisen luonteensa. Vaikka oli silmäpuoli ja siipirikko, niin päälle vain. Yritin ruokkia, ei onnistunut. Ei auttanut muu kuin antaa linnun olla omissa oloissaan ja seurata tilannetta. Mutta niin vain kävi että nälkä paras kouluttaja. Lintu alkoi suopua ja antoi jo ottaa paremmin kiinni.
Joka päivä tilanne meni parempaan suuntaan, silmä alkoi parantua ja siipi voimistua. Nyt jo suoritimme lentoharjoittelua. Päivittäin lento parani, mutta siipi ei oikein kantanut, osa siipisulista repsotti vielä erillään.
Haukka kesyyntyi entisestään. Nyt lentoharjoitukset saivat mielenkiintoisen lisän. Haukka ei oikein enää halunnut lentää kauemmaksi, halusi olla vain kämmenellä. Kerrankin nakatessani sitä kämmeneltä lentoon se kipaisi käsivartta pitkin olkapäälle ettei tarvitsisi lähteä lentoon.
Nyt tilanne on hyvä. Ilmeni vain yksi pieni ongelma! Tuulihaukka ei halua lähteä mihinkään! Olla napottaa vieressä katsoen silmiin ja on erittäin tyytyväisen näköinen! Syö kämmeneltä ja antaa silittää. Kukapa sitä valmiin ruuan ääreltä lähtisi kylmään maailmaan syömään karvaisia hiiriä ja myyriä. Nyt saa jauhelihaa ja turvallisen olotilan! Aika näyttää mitä tuleman pitää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti