keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Varangin valtaajat osa 3 Lintuparatiisi

Vihdoin koitti se päivä jolloin päästäisiin lintuharrastajan paratiisiin. Pe 17.6 aamusella lähdimme Vadsöstä ajelemaan kohti Vardöta retkikohteena Hornöyan lintusaari. Monet ajatukset ja tuntemukset risteilivät mielessä. Lintuharrastajan yksi unelmista oli toteutumassa. Tunne oli epätodellinen. Olin paljon lukenut ja kuullut kerrottavan Hornöyan saaresta ja siellä olevista linnuista.
Päästäksemme satamaan josta oli venekuljetus Hornöyan saarelle jouduimme ajamaan merenalaista tunnelia 3km. Tuntui erikoiselta ajatella tunnelissa, että yläpuolellamme oli meri. Satamassa odotteli useita lintuharrastajia kuljetusta saarelle.
Opastusvideon venematkasta ja lintusaaresta katseltuamme tuli meidän vuoro siirtyä saarelle.
Ensi reaktio saarelle tultuamme oli kaaoksen omainen epätodellisuus. Ympärillä kova kirkuna, kanalan haju ja jatkuva lintujen lentely aivan läheltä. Tilanteen hallintaan saamiseksi pysähdyimme sivummalle tutkimaan lintukirjaa ja selvittämään lajeja ja niiden tuntomerkkejä. Pian tilanne tuntui kotoiselta ja mahtavalta. Aloimme tutustua ja tunnistamaan lajeja. Karimetsoja oli paljon pesillä aivan lähietäisyydellä.
Pikkukajavia liikkui rantakivillä runsaasti, samoin kaliolla pikkukajavat pesivät runsaslukuisina.
Seuraavaksi alkoi lokkilajien tunnistaminen. Oli merilokkia, selkälokkia, isolokkia, harmaalokkia jne. Toisaalta oli helppoa lähietäisyydeltä perehtyä eri lokkilajien tuntomerkkeihin, kuten jalkojen väriin, linnun kokoon, linnun höyhenpeitteen värisävyihin, jopa silmien väriin jne. Nyt voi sanoa tietävänsä jotain lokkien tunnistamisesta.
Osalla lokeista oli jo poikaset.
En laita tähän blogiin jokaisesta lajista kuvia, tästä blogista tulisi tuolloin todella pitkä. Samoin karsin myös muita yleisimpiä lajeja pois. Seuraavaksi tutustuimme kiisloihin ja ruokkeihin. Kiisloja oli kahta lajia, pohjankiislaa ja etelänkiislaa. Ruokkejakin oli kahta eri lajia, ruokki ja pikkuruokki. Pikkuruokista en saanut kunnon kuvaa etäisyydestä johtuen. Useasti tuli tilanne jolloin huomasi valokuvauskaluston puutteellisuuden, kameran runko hyvä mutta objektiivit puutteellisia! Tässä kuvaa ruokeista.
Kuvia etelänkiisloista.
Kirviset tarjosivat todella yllätyksiä! Niittykirvinen, luotokirvinen ja lapinkirvinen. Sain näistä myös kuvia, lapinkirvisestä kuva ei ole hyvä etäisyydestä johtuen, mutta en malta olla laittamatta kuvaa tähän.
Myös västäräkit olivat liikkeellä.
Myös petolinnut olivat esillä. Piekana hautoi kallionkielekkeellä. Paistit eivät olleet kaukana.
Ehkä tämän retken etsityin lintu oli lunni. On se komea ja erikoinen lintu. Niitä saattoi seurata vaikka kuinka pitkään. Pesinnät myös niillä oli menossa.
Liikkuminen saarella oli rajoitettua. Polut oli merkittyjä ja niiltä ei saanut poiketa. Jyrkimmissä kohdissa oli myös köydet joista sai tukea ylös noustessa. Lintuharrastajia saarella oli paljon. Oli henkilöitä jotka seurasivat vain määrättyjä lajeja.
Reitti kiemurteli saaren toiselle puolelle jossa linnusto oli vähäisempää. Polku nousi vanhalle majakalle joka nykyisin oli majoitus käytössä. Maisemat sitä vastoin olivat komean jylhät.
Päivän retki jatkui tämän jälkeen toisille mielenkiintoisille lintupaikoille, mutta niistä toisella kertaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti