torstai 8. marraskuuta 2012

Retki Kalajoelle

6.11. teimme Sepon kanssa retken Kalajoelle Vihaspauhaan, Leton rantaan ja Kalasatamaan. Sää oli mitä ihanin, puolipilvinen ja aivan tyyni. Näkyvyys oli hyvä. Tyynestä ilmasta johtuen lintuja oli vähän liikkeessä.
Joutsenmuuttoa ei ollut juuri lainkaan, ainoastaan muutama kymmen. Paikallisena oli runsaammin joutsenia. Vihaspauhassa muutamia kyhmyjoutsenia uiskenteli tyvenessä meressä. Mustalintuja nähtiin retkellä muutamia. Vesilinnuista telkkiä oli eniten,tukkasotkia 3, alleja 2, silkkiuikkuja 1. Kovin oli rauhallista. Siinä merenrannalla kävellessä totesimme, että se ilma mikä ihmisille on mukava ja leppoisa ei linnuille ole paras mahdollinen lentosää.
Lokkeja kyllä riitti joka paikkaan. Oli mahtava seurata kahden merikotkan saalistusyritystä kalalokista. Kyllä kalalokki sai huijattua kotkat pois perästään. Merikotkilta puutui yhteistyö ja taktiikka oli väärä, antoivat lokin kaarrella vapaasti, eivät yrittäneet"pussittaa" lokkia.
Taviokuurnia oli muutolla 5 ja pulmusia kierteli Leton rannalla 35. Viiksitimali oli myös hakusalla, mutta ei vain näkynyt eikä kuulunut. Timalien määrä on tainnut laskea roimasti. Timalien osalta koko vuosi on ollut hiljainen. Tähän varmasti on monia syitä. Tätä pohtiessa emme löytäneet oiken selvää ratkaisua kannan alentumiseen.
Yhtä tyhjiä kuin rannat linnuista olivat kesämökit asukkaista. Mökkejä katsellessa tuli ajatus, siitä miten syksy ja alkutalvi on saapunut. Siinä mökit odottavat kevättä ja asukkaita kuten rannat muutolintuja. Mutta aika on nopsa etenemään, pian aurinko on taas korkealla ja elämä viriää niin rannoilla kuin mökeissä. Lopuksi laitan kuvan bongarista. Vaikka kuinka tähyää, mitään ei näy! Tälläinen oli retkemme meren ääreen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti