keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Vardö

&.6. retkikohteena oli Vardö ja sen lähialueet. Sää oli edelleen koleahko ja tuulinen, onneksi ei satanut. Tällä Vardön matkalla emme poikkeaisi Hornoyan lintusaarelle, koska kävimme siellä edellisellä matkalla.
Menomatkalla Vardöhön metsähanhia liikkui runsaasti pelloilla, samoin kapustarintoja oli useita.
Kapustarinnoilla soidinmenot täydessä vauhdissa. Mielenkiinnolla seurasimme niiden touhuilua ja vauhdikasta kisailua. Kuvaaminen tapahtui vähän etäämpää, lähemmäs mentäessä linnut olisivat lentäneet pois.
Pohjois - Norjassahan on paljon lampaita. Ajon aikana lampaita on mukava seurata. Miten tyytyväisenä ne käyskentelee tien pientareella etsien syötävää. Pienet karitsat seuraavat emoa pelkäämättä vieressä kulkevia autoja.
Vardöhön saavuttuamme tuttu näky odotti, lokit täyttivät koko sataman.
Olimmehan tehneet matkaa jo pitkästi, ei ihme että kahvihammasta jomotti. Läheltä satamaa löytyi penkit ja pöytä, joten eväät esille. Siinä samalla saimme seurata Hornoyan lintusaarta ja liikennettä sinne.
Kahvitellessamme seurailimme punakylkirastaan touhuilua sen hyppiessä mättäältä toiselle.
Merentutkimusalus lipui ohitsemme. Lähellä Horhoyan saarta aluksesta laskettiin alas vene. Näin saaren rantavesiä ja rantoja kartoitettiin.
Satamassa olevien rakennusten seiniin oli kiinnitetty lautoja, joihin lokit saivat tehdä pesiään.
Vardön rannat tarjosivat runsaasti kahlaajia. Samoin Hornoyan saari ja ympäristö näyttivät parhaat puolensa. Ruokit, pikkuruokit, pohjankiislat, lunnit, karimetsot, pikkukajavat jne. lentelivät saaren ympärillä. Oli helppo kaukoputkella seurat lintujen touhuilua ja samalla määritellä ne. Yllätyksenä merisirrejä tuli aivan lähietäisyydelle.
Rannalla isolokki päästi melkein viereen, oli helppo saada kuvaa lokista.
Päivä alkoi kallistua myöhäiseksi illaksi, jotenka oli aika suunnistaa Vadsöhön kohti ilta toimia.
Päivä oli ollut pitkä, mutta antoisa. Lajimääräksi saimme 52. Muutama laji jäi ehkä merkkaamatta. Illalla suunnittelimme uutta retkipäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti